Avsnitt
-
Jaksossa sukellamme neuroerityisyyden maailmaan yhdessä kouluttaja, väitöskirjatutkija ja erityisopettaja Jenni Kallion kanssa.
Neuroerityisyydestä on paljon väärinkäsityksiä, jonka takia huima määrä potentiaalia jää hyödyntämättä. Tässä jaksossa on tarkoitus avata näitä ennakkoluuloja ja pohtia neuroepätyypillisyyden piirteitä ja vahvuuksia.
Keskustelussa selvitämme:
Mitä autismi ja ADHD oikeastaan ovat?Mitkä ovat neuroepätyypillisten vahvuudet töissä ja arjessa?Miten työpaikat, esihenkilöt ja kollegat voisivat tukea neuroepätyypillisiä ja auttaa heitä onnistumaan?Jakso on hyödyllinen kaikilla, joita aihe koskettaa tai kiinnostaa. Ymmärtämällä erilaisuutta paremmin voimme rakentaa luottamusta, vahvistaa yhteyttä ja luoda ympäristöjä, joissa jokainen voi tuntea itsensä arvostetuksi.
-
Tiedätkö, mitä kaikkea osaat? ✨
Tällä kertaa minulla oli ilo saada vieraakseni psykologi, valmentaja ja podcast-host Hanna Siefen, joka on juuri julkaissut mainion kirjan “Tiedä mitä osaat – osaamisen tunnistamisen psykologiaa” (Tuuma, 2024).
Oppiminen on iloinen ja ihana asia, mutta se voi myös tuottaa ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta. Pohdimme, miksi usein keskitymme jatkuvaan kehittymiseen ja unohdamme pysähtyä sen äärelle, mitä jo osaamme. Onko meiltä uupumassa luottamus omaan osaamiseemme?
Monet taidot ovat nykyään abstrakteja, mikä voi tehdä oman osaamisen sanoittamisesta haastavaa. Keskustelimme hiljaisesta tiedosta, metataidoista ja siitä, miten moni asia tulee meille luonnostaan, emmekä aina tunnista sitä osaamiseksi.
Keskustelemme vertailun merkitystä: kehen vertaamme itseämme ja miksi? Hanna korostaa, että tärkeintä on verrata itseään omaan kehitykseensä ja nähdä vertailussa mahdollisuus inspiroitua ja oppia muilta.
Jakson lopussa pohdimme jaksamisen ja oman energian johtamisen näkökulmasta, kuinka tärkeää on tunnistaa ja arvostaa omaa osaamistaan. Miten löytää tasapaino oppimisen tuoman epävarmuuden ja hallinnan tunteen välillä?
Tutustu Hannan kirjaan lisää täältä: https://www.tuumakustannus.fi/Hanna-Siefen/Tied%C3%A4-mit%C3%A4-osaat.html
-
Saknas det avsnitt?
-
Tällä kertaa minulla oli ilo saada vieraakseni yrittäjä, sijoittaja ja hallitusammattilainen Ville Tolvanen! Ville on tullut tunnetuksi aktiivisena digitalisaation puolestapuhujana sekä julkisena keskustelijana. Hän on toiminut mm. pörssiyhtiö Digitalist Groupin toimitusjohtajana. Nykyisin Ville keskittyy hallitustyöhön useissa suomalaisissa yrityksissä.
Jaksossa keskustelemme elämästä mahdollisen ADHD:n kanssa. Ville kertoo miten jatkuva dopamiinin tavoittelu ajoi hänet “adrenaliiniränniin”, mutta toisaalta saavuttamaan ja tekemään paljon. Tolvanen kuvaa, millaisia haasteita ja vahvuuksia ADHD tuo mukanaan, ja miten niistä voi oppia ottamaan hyötyä.
Keskustelemme myös minuuden kehittymisestä ja elämän rakentamisesta omilla ehdoilla. Ville kertoo kuinka hän on käyttänyt ominaisuuksiaan ja kehittänyt strategioita menestyäkseen omalla tavallaan. Miten käsitys omasta itsestä on vaihdellut eri elämänvaiheissa.
Uskon, että moni meistä voi samaistua tähän Villen hienoon toteamukseen: “On kiva tietää miksi tuntuu, että on niin paljon kaikenlaista, mutta samaan aikaan tuntuu, ettei koskaan tapahdu missään yhtään mitään.”
Kuuntele jakso!
-
Kuunteleminen on yksi suurimmista lahjoista, jonka voimme toisillemme antaa.
Uudessa podcast-jaksossa vieraanani on palkittu teatteriohjaaja, työnohjaaja ja kirjailija Eino Saari. Einon tuorein teos Kuuntelemisen taito (Into kustannus, 2024) oli raikas lukukokemus joka tarjosi uusia tulokulmia ja sanoituksia aiheesta, jonka parissa itsekin työskentelen päivittäin. Oli elähdyttävää päästä keskustelemaan Einon kanssa kuuntelemisen teemasta ja tästä mielenkiintoisesta kirjasta.
Havahdumme usein kuuntelun merkitykseen vasta silloin kun sen kanssa on ongelmia - esimerkiksi työpaikalla ja parisuhteissa. Keskustelemme Einon kanssa siitä, miten voisimme aktiivisesti luoda parempaa kuuntelemisen kulttuuria. Kuunteleminen ei ole automaatti. Kuuntelu ja kuulluksi tuleminen on tapahtuma, jonka täytyy toteutua. Hyvä kuuntelija on riittävän etäällä ja ulkopuolella, tilanteessa läsnä mutta ei liian voimakkaana persoonana.
Meistä kukaan ei ole vain yhdenlainen kuuntelija. Kuuntelijoita on erilaisia: tilan ja turvan kuuntelija, oikeuden kuuntelija, kehon ja kauneuden kuuntelija, tässä vain muutamia. Konteksti vaikuttaa keskeisesti siihen mitä kuuntelemisen kyvykkyyksiä itsestään saa käyttöön. Kuuntelemisen taidossa Einoa kiehtoo nimenomaan rikkaus ja moninaisuus. Kuuntelijat luovat usein turvaa ympäristöön.
Keskustelemme jaksossa myös Einon uratarinasta. Miten hän väsyi teatterin tekemiseen, ryhtyi työnohjaajaksi ja kirjailijaksi.
Mitkä ovat hyvän kuuntelijan piirteitä? Miten kartoittaa omia esteitä ja haasteita kuuntelijana? Miten voisimme rakentavasti kuunnella heitä, joiden kanssa olemme syvästi eri mieltä?
Erityisesti seuraava kysymys kirjasta jäi itselleni mieleen: millainen olisi maailma, jossa ihmiset kuuntelisivat toisiaan, millainen se olisi paikkana?
-
✨ Arvostuksesta lähtee kaikki! ✨
Tällä kertaa minulla oli ilo saada vieraakseni psykologi Pekka Tölli, joka on kirjoittanut myyntihitiksikin nousseen kirjan “Minä näen sinut - Arvostuksen psykologiaa” (Tammi, 2024).
Pekka toimii tällä hetkellä Mehiläisen johtavana organisaatiopsykologina ja keskittyy työssään organisaatioiden ja työyhteisöjen kehittämiseen. Aikaisemmin Tölli on toiminut mm. rahoitus- ja pankkialalla sekä McKinseyllä liikkeenjohdon konsulttina.
Kuten Pekka toteaa, että arvostuksessa ei sinänsä aiheena ole mitään uutta, mutta kuten kaikista perusasioista, siitä on hyvä vähän väliä itseään muistuttaa. Tarve tulla nähdyksi, kohdatuksi ja hyväksytyksi on ihmisen perustarve. Keskustelemme siitä, miksi se on niin tärkeää ja miten me voimme oppia osoittamaan sitä toisillemme enemmän?
Keskustelemme myös Pekan mielenkiintoisesta uravaihdoksesta. Ollessaan lähes 40-vuotias hän opiskeli itsensä psykologian maisteriksi kahdessa vuodessa - hankki haalarit, täytti fuksipassin ja toimi tutorina. Tölli kertoo, mikä oli psykologian opiskelussa mielenkiintoisinta ja avartavinta. Entä mikä sai Pekan tekemään uravaihdoksen rahoitus- ja konsulttialalta? Mitä asioita uramuutos ratkaisi ja toisaalta mitä ei?
Jakson lopussa keskustelemme työyhteisöistä ja johtamisesta. Miten voisimme paremmin ymmärtää toistemme erilaisuutta ja tehdä siitä voimavaran. Miksi toisten on helpompi haastaa ja toisille se tuntuu olevan lähes mahdotonta. Entä millaista arvostusta johtajat kaipaavat työssään?
Tutustu Pekka Töllin kirjaan lisää täältä: https://www.suomalainen.com/products/mina-naen-sinut-6?srsltid=AfmBOopXxCAiuwBaZYcUKgikLxQ3t669xDxz2D6_5vl7bkjKSgA84rgl
-
Tällä kertaa vieraanani on toimittaja Tuomas Enbuske, jonka kanssa keskustelemme uskoon kasvamisesta, ateismista, armosta, perisynnistä ja neurodiversiteetistä.
Tuomas kertoo olleensa aikaisemmin kiihkeä ateisti, mutta ajan myötä ateistiset argumentit alkoivat vaikuttaa lapsellisilta ja epäloogisilta. Ateismin saaga tuli päätökseen vuonna 2012, jolloin Tuomas alkoi ensin uskoa uskomiseen - eli siihen, että kristinusko on luonut maailmaan paljon hyvää. Tuomas kertoo jaksossa uskoon kasvamisen prosessin vaiheineen, johon liittyy yllättävä julkisuudesta tuttu henkilö.
Tuomakselle kristinuskossa vetoavia teemoja olivat armo ja perisynti. Hän avaa keskustelussa omaa tulkintaansa niistä. Armo ei tarkoita sitä, että voisimme tehdä mitä vain. Teemme usein hyvää toisillemme hyvän itsensä takia.
Tapoja uskoa on yhtä monta kuin on uskovaisiakin. Uskontoa ei voi pakottaa ja se näkyy koskettavalla tavalla Tuomaksen tavassa puhua omasta uskomisestaan. Keskustelu tarjoaa oivalluksia kaikille, jotka ovat joskus pohtineet uskontoja ja uskomista.
Sivuamme myös Tuomaksen neurodiversiteettiä. Tuomas sai diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä vuonna 2018, joka johti julkisuudesta vetäytymiseen. Sittemmin parantuminen on sujunut hyvin. Oivallus Tuomakselle oli se, että ihminen ei ole yhtä kuin hänen diagnoosinsa. Enbuske kertoo myös, millä tavalla uskoon kasvaminen muutti häntä ihmisenä ja auttoi toipumisessa.
Kuuntele jakso!
-
Tällä kertaa minulla oli ilo keskustella tekniikan tohtori Riikka Talsin kanssa. Riikan Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksella tekemä väitöskirjatyö tutki syöpään sairastuneiden elämäntarinoita ja kehitti haastattelumenetelmiä syöpäpotilaiden ja heidän läheistensä tueksi. Tämä aihe on sekä kiehtova että syvästi koskettava.
Mitä tarkoittaa, kun elämämme tarina saa äkillisen käänteen, kuten syöpädiagnoosin? Riikka avaa, kuinka vakava sairastuminen voi murtaa sisäisen narratiivimme, ja kuinka tärkeää on saada kertoa oma kokemuksensa ja rakentaa silta kohti tulevaisuutta - vaikkei se olisi juuri sellainen tulevaisuus, jonka olimme aiemmin kuvitelleet.
Riikka rohkaisee meitä kaikkia kertomaan oman tarinamme ja kuuntelemaan toinen toistemme tarinoita. Meissä on niin paljon enemmän kuin se, mitä näkyy päälle. Tämä jakso jätti minut miettimään, kuinka paljon voimme oppia toisiltamme, kun vain otamme aikaa kuuntelemiseen.
Mikä oli Riikan tutkimuksen suurin oivallus? Miten tuloksia voitaisiin soveltaa käytäntöön?
🎧 Kuuntele ja katso jakso Youtubessa, Spotifyssa tai Itunesissa! Jakson löydät Ilona Rauhala -nimellä
Tutustu Riikan väitöskirjaan lisää täältä: https://aaltodoc.aalto.fi/bitstreams/a2159a07-4b6d-4ccc-bef6-cbc576a57387/download
-
Tommi Toija on taiteilija ja kuvanveistäjä, joka on tullut tunnetuksi humoristisista veistoshahmoista, kuten Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevasta Bad Bad boy -patsaasta. Tommin teokset ilmentävät ihmisenä olemisen haasteita ja ristiriitoja epätäydellisyyden kautta. Toijan työt ovat tunnemaailmaltaan vahvoja ja puhuttelevia.
Tässä jaksossa keskustelen Tommin kanssa hänen matkasta taiteilijaksi, taiteen tekemisestä, sekä luovasta prosessista. Mitä tarkoittaa luoda taidetta, joka puhuttelee sekä taiteilijaa itseään että yleisöä? Keskustelussa käsitellään muun muassa Toijan tunnetuimpia teoksia, sekä hänen uusinta näyttelyään "Tunteiden arkeologia”, joka on esillä Helsingin taidehallissa lokakuuhun 2024 saakka.
Miten materiaali ohjaa taiteilijaa? Miten ulkopuolisuuden ja epätäydellisyyden kokemukset vaikuttavat taiteen tekemiseen? Onko luovuus jotain sellaista, jota me kaikki voimme kehittää?
Kuuntele jakso!
-
🎸 Päästä irti ja elä täysillä! Vieraanani on rock-valokuvaaja ja musiikkivideo-ohjaaja Ville Juurikkala! Ville on tullut tunnetuksi luotuaan uraa Hollywoodissa maailmankuulujen rock-muusikoiden valokuuvajana.
Villeltä on hiljattain ilmestynyt omaelämänkerta “Irti - Hollywoodista Santiagon tielle” (Otava, 2024), jonka lukeminen oli itselleni paitsi jännittävä myös koskettava kokemus. Villen kokemukset hektisen työn ja henkilökohtaisten haasteiden yhdistämisestä sekä tarina itsensä löytämisestä ja irtipäästämisestä on huikea. Jaksossa kuulet kokemukset Villen itsensä kertomana!
Keskustelemme jaksossa irtipäästämisen taidosta. Mikä sai Villen jättämään taakseen täydelliseltä näyttävän elämän Hollywoodissa ja suuntaavan pyhiinvaellusmatkalle Santiago de Compostelaan? Ville kertoo muun muassa hetkestä, kun koko omaisuus oli ryöstetty, ja hän joutui etsimään ruokaa pysyäkseen hengissä. Miten tuo tapahtuma sai Villen ymmärtämään, että hänellä kaikki on kaikki samaan aikaan kun ei ole mitään.
Puhumme myös addiktiosta ja niiden kanssa elämisestä. Ville kärsi pitkään alkoholismista, mutta toivuttuaan tilalle tuli työnarkomania. Miten Ville on elänyt addiktioidensa kanssa, ja mitä hän haluaa sanoa kaikille niistä kärsiville? Kuulet myös, mitä tarkoittaa addiktiivinen hyväksynnäntarve.
Miten Ville on tehnyt ja saanut niin paljon aikaan riippuvuuksista huolimatta? Miksi hän ei käytä lainkaan kenkiä, ja on kokenut sen parannukseksi hektisestä elämästä. Miksi itkeminen tekee Villestä iloisen? Kuuntele jakso, niin tiedät!
-
🎙️🧠 Uudessa Ilona Rauhala -podcastin jaksossa sukellamme syvälle mielen maisemiin.
Vieraanani on psykologi, kouluttajapsykoterapeutti ja tietokirjailija Katja Myllyviita, jonka kanssa keskustelemme häpeästä ja mustasukkaisuudesta.
Jakson alussa keskustelemme häpeästä. Häpeä on monitahoinen ja usein kivulias teema, joka koskettaa meitä kaikkia. Katja tarjoaa konkreettisia keinoja häpeän tunnistamiseen ja hoitamiseen mm. itsemyötätunnon avulla. Tiesitkö, että ympäristöllä on yhtä suuri rooli häpeän hoidossa kuin itselläsi?
Häpeästä siirrymme mustasukkaisuuteen. Mitä on terve mustasukkaisuus ja milloin se muuttuu haitalliseksi? Miksi mustasukkaisuus ja häpeä liittyvät niin tiiviisti yhteen? Katja selittää, miten eri tunnejärjestelmämme – uhka-, aktivointi- ja rauhoittumisjärjestelmä – vaikuttavat mustasukkaisuuden ilmentymiseen. Mustasukkaisuudessa on useita eri tasoja. Mitä ne ovat ja miten tunnistat ne?
Keskustelemme myös väkivallan eri muodoista ja siitä, miten tunnistaa henkisen väkivallan lievät merkit, kuten vähättelyn, syyttelyn ja ohittamisen. Katja antaa konkreettisia neuvoja siitä, mitä tehdä, jos huomaa itsessään haitallista mustasukkaisuutta ja miten sanoittaa sitä turvallisesti kumppanille.
Lisää tietoa Katjasta löydät hänen kotisivuiltaan psykoterapiakatjamyllyviita.webnode.fi. Tutustu myös Katjan kirjoittamiin tietokirjoihin: https://www.duodecim.fi/2024/05/30/katja-myllyviidan-tietokirjat-tunteiden-tunnistamisen-apuna-ja-kokonaisvaltaisen-hyvinvoinnin-edistajina/.
Olen psykologi, yritysvalmentaja sekä OK5 Oy:n perustajajäsen ja toimitusjohtaja. Intohimonani on auttaa organisaatioita ja johtajia onnistumaan työssään. Podcastissa jaan sisältöä muutokseen, työssä onnistumiseen, huippusuoriutumiseen, hyvään elämään, ja ihmismieleen liittyvistä teemoista. Katso lisää minusta osoitteesta https://www.ilonarauhala.fi/ sekä https://www.ok5.fi.
Facebook: https://www.facebook.com/ilonarauhalapsykologi/
Instagram: https://www.instagram.com/ilonarauhala/
OK5 Executive Circle: https://executivecircle.ok5.fi/
OK5: https://www.ok5.fi/
Henkilökohtaiset verkkosivuni: https://www.ilonarauhala.fi/
-
Tunnetartunta - mikä silmiä avaava käsite! Uudessa Ilona Rauhala -podcast jaksossa keskustelen psykologi Anna Peltolan kanssa tästä jokapäiväisestä ilmiöstä, jolle altistumme jatkuvasti.
Anna on työterveyspsykologi ja psykoterapeutti, joka on kirjoittanut tosi käyttökelpoisen kirjan “Tunnetartunta” (Tuuma-kustannus, 2024). Kirja toimii keskustelumme pohjana.
Olikin antoisaa saada Anna vieraaksi podcastiini, sillä tunnetartunnan teema koskettaa meitä jokaista. Olemalla tietoisia tunnetartunnasta ja eri tunteista, pystymme paremmin säätelemään niiden vaikutuksia.
Toimiiko tunnetartunta kaikkien tunteiden kohdalla? Voiko esimerkiksi rakkaus tarttua? Sitä Anna selventää jakson aikana. Tiedämme myös, että negatiiviset tunteet synnyttävät meissä voimakkaamman vasteen kuin positiiviset. Voisimmeko olla alttiita vain positiiviselle tunnetartunnalle?
Kuuntele jakso!
Tutustu Annan kirjaan lisää täältä: https://www.suomalainen.com/products/tunnetartunta
Olen psykologi, yritysvalmentaja sekä OK5 Oy:n perustajajäsen ja toimitusjohtaja. Intohimonani on auttaa organisaatioita ja johtajia onnistumaan työssään. Podcastissa jaan sisältöä muutokseen, työssä onnistumiseen, huippusuoriutumiseen, hyvään elämään, ja ihmismieleen liittyvistä teemoista. Katso lisää minusta osoitteesta https://www.ilonarauhala.fi/ sekä https://www.ok5.fi.
Facebook: https://www.facebook.com/ilonarauhalapsykologi/
Instagram: https://www.instagram.com/ilonarauhala/
OK5 Executive Circle: https://executivecircle.ok5.fi/
OK5: https://www.ok5.fi/
Henkilökohtaiset verkkosivuni: https://www.ilonarauhala.fi/
-
Jaksossa keskustelen manipuloinnin psykologiasta yhdessä psykologi Nina Lyytisen kanssa! Nina on varmasti monelle tuttu Psykopodiaa-podcastista, jonka hostina hän toimii.
Keskustelemme jaksossa manipuloinnin piirteistä ja luonteesta. Mitä manipulointi on ja miten tunnistaa? Jokainen meistä käyttää hyväkseen manipuloinnin keinoja saadakseen haluamansa. Olemme myös jatkuvasti itse manipuloinnin kohteena eri konteksteissa. Missä vaiheessa vaikuttaminen tai terve oman edun tavoittelu muuttuu haitalliseksi manipuloinniksi?
Manipulointi ei ole vain negatiivinen ilmiö. Nina puhuukin positiivisesta manipuloinnista ja siitä että manipuloinnin tehokeinoja voi käyttää myös hyvään. Miten voit harjoittaa positiivista manipulointia itseesi ja muihin? Sen kuulet jaksossa.
Nina antaa myös parhaat vinkit omien rajojen asettamiseen ja manipuloinnilta suojautumiseen.
Kuuntele jakso!
Olen psykologi, yritysvalmentaja sekä OK5 Oy:n perustajajäsen ja toimitusjohtaja. Intohimonani on auttaa organisaatioita ja johtajia onnistumaan työssään. Podcastissa jaan sisältöä muutokseen, työssä onnistumiseen, huippusuoriutumiseen, hyvään elämään, ja ihmismieleen liittyvistä teemoista. Katso lisää minusta osoitteesta https://www.ilonarauhala.fi/ sekä https://www.ok5.fi.
Facebook: https://www.facebook.com/ilonarauhalapsykologi/
Instagram: https://www.instagram.com/ilonarauhala/
OK5 Executive Circle: https://executivecircle.ok5.fi/
OK5: https://www.ok5.fi/
Henkilökohtaiset verkkosivuni: https://www.ilonarauhala.fi/
-
Keskustelen alkoholismista Aki Saariahon ja Nelli Niemelän kanssa, jotka ovat kirjoittaneet koskettavan kirjan “Ei minulla ole mitään ongelmaa: Voiko alkoholistia pelastaa?” (Tammi, 2023). Kirja on kertomus läheisen ja alkoholiriippuvaisen suhteesta.
Keskustelemme alkoholismin vaiheista, sen kehittymisestä, varoitusmerkeistä ja myyteistä. Aki ja Nelli ovat sisaruksia ja Nelli on seurannut veljensä alkoholismia läheltä 26 vuotta. Nykyisin Aki on raitis ja toipuu sairaudestaan. He jakavat jaksossa koskettavia ja opettavaisia omakohtaisia kokemuksiaan alkoholismin raa’asta luonteesta.
Mitä alkoholismi tekee läheisille? Mitä tehdä kun läheinen retkahtaa toipumisen tiellä?
Kuuntele jakso!
Olen psykologi, yritysvalmentaja sekä OK5 Oy:n perustajajäsen ja toimitusjohtaja. Intohimonani on auttaa organisaatioita ja johtajia onnistumaan työssään. Podcastissa jaan sisältöä muutokseen, työssä onnistumiseen, huippusuoriutumiseen, hyvään elämään, ja ihmismieleen liittyvistä teemoista. Katso lisää minusta osoitteesta https://www.ilonarauhala.fi/ sekä https://www.ok5.fi.
Facebook: https://www.facebook.com/ilonarauhalapsykologi/
Instagram: https://www.instagram.com/ilonarauhala/
OK5 Executive Circle: https://executivecircle.ok5.fi/
OK5: https://www.ok5.fi/
Henkilökohtaiset verkkosivuni: https://www.ilonarauhala.fi/
-
🌟 Jaksossa vieraana psykologian tohtori ja psykoterapeutti Kati Kanninen!
Ilona ja Kati keskustelevat jaksossa tapausjäsennyksestä, koneälyterapiasta sekä sosiaalisessa mediassa esiintyvästä psykotietoisuuden trendistä. Mitä Kati psykologina ajattelee näistä aiheista? Kuuntele jakso!
Kati Kanninen on pitkän linjan psykologi, psykoterapeutti, kouluttaja sekä startup-yrittäjä. Hän työskentelee nykyisin Heltti Oy:n ajatus- ja kehitysjohtajana. Katilla on huikea ammattitaito ja kokemus omalta alaltaan.
-
Jaksossa vieraana viestinnän dosentti ja tietokirjailija Nando Malmelin!
Ilona ja Nando keskustelevat siitä, miksi avoimuus on keskeistä luovuuden, ajattelun, innovoinnin ja uusiutumiskyvyn näkökulmasta. Malmelin kertoo, mitkä ovat 8 avoimuuden avaintaitoa. Kuuntele jakso!
Nando Malmelin on tehnyt vaikuttavat uran tutkijana, viestintä- sekä media-alalla ja hänen tuore kirjansa “Avoimuus uudelle - tulevaisuuden avaintaito” käsittelee avoimuuden merkitystä nykymaailmassa.
Ilona Rauhala on pitkän linjan psykologi, yritysvalmentaja sekä OK5 Oy:n perustajajäsen ja toimitusjohtaja. Ilonan intohimona on auttaa organisaatioita ja johtajia onnistumaan työssään. Podcastissa Ilona jakaa sisältöä muutokseen, työssä onnistumiseen, huippusuoriutumiseen, hyvään elämään, ja ihmismieleen liittyvistä teemoista. Katso lisää osoitteesta https://www.ilonarauhala.fi/ sekä https://www.ok5.fi.
Facebook: https://www.facebook.com/ilonarauhalapsykologi/
Instagram: https://www.instagram.com/ilonarauhala/
OK5 Executive Circle: https://executivecircle.ok5.fi/
OK5: https://www.ok5.fi/
Ilonan henkilökohtaiset verkkosivut: https://www.ilonarauhala.fi/
#avoimuus #luovuus #ilonarauhala #johtaminen #viestintä #työelämä #taidot #tulevaisuudentaidot #tulevaisuus
-
Tässä jaksossa Ilona kertoo henkilökohtaisessa elämässään tapahtuneista isoista muutoksista sekä antaa vinkkejä oman elämän muutosten johtamiseen. Muutosketteryys ja muutoksiin suhtautuminen on elämässä onnistumisen ja hyvinvointimme kannalta tärkeä teema. Jokainen meistä voi oppia paremmaksi muutosten johtajaksi.
Kuulet jaksossa Ilonan uusista innostavista projekteista sekä työ- että henkilökohtaisen elämän saralla!
Tulevissa jaksoissa käsittelen tärkeitä teemoja mielenkiintoisten vieraiden kanssa! Uusia jaksoja julkaistaan säännöllisesti kevään aikana muutaman viikon välein. Pysy kuulolla!
Ilona Rauhala on pitkän linjan psykologi, yritysvalmentaja sekä OK5 Oy:n perustajajäsen ja toimitusjohtaja. Ilonan intohimona on auttaa organisaatioita ja johtajia onnistumaan työssään. Podcastissa Ilona jakaa sisältöä muutokseen, työssä onnistumiseen, huippusuoriutumiseen, hyvään elämään, ja ihmismieleen liittyvistä teemoista. Katso lisää osoitteesta https://www.ilonarauhala.fi/ sekä https://www.ok5.fi.
Facebook: / ilonarauhalapsykologi
Instagram: / ilonarauhala
OK5 Executive Circle: https://executivecircle.ok5.fi/
OK5: https://www.ok5.fi/
Ilonan henkilökohtaiset verkkosivut: https://www.ilonarauhala.fi/
-
Oletko saanut joskus vahvan tunteen tai ajatuksen, jota ei kuitenkaan vielä voi rationaalisesti selittää? Jokin ohjaa sinua johonkin suuntaan tai päätöksentekoon. Tälläinen vaistonvarainen, osittain selittämätön ajatus tunnetaan yleisesti intuitiona. Intuitio on ennen kaikkea kykyä tehdä tarkkoja havaintoja ja toimia vaiston ohjaamana. Se on myös yhteyttä omiin havaintoihin. Intuitio on kiehtova ilmiö, jonka syntymistä on vaikea kuvailla ja määrittää. Se avaa oven luovuudelle ja syvemmälle näkökyvylle. Keskustelen intuition ja luovuuden yhteydestä ja intuitiosta ilmiönä tohtori, intuition tutkija ja tietokirjailija Asta Raamin kanssa.
Asta Raamin uusin kirja Intuitio3 (Otava, 2020) avaa miten ja miksi intuition hyödyntämistä voi harjoitella.
-
Mielen valmentaminen tai mentaalivalmennus auttaa valjastamaan motivaatiota, asettamaan tavoitteita ja pyrkimään niitä kohti määrätietoisesti. Motivaatio suoritumiseen pitää rakentaa itse, mutta miten? Tästä kutsuin podcast-vieraakseni keskustelemaan valmentajan ja tietokirjailijan Lasse Seppäsen, joka toimii johdon ja tiimin coachina ja on erikoistunut erityisesti mentaalivalmennukseen, motivointiin ja suorituskykyyn.
Tutustu Lasse Seppäseen ja hänen perustamaansa yritykseen Huippumoodi: https://huippumoodi.fi/
Ammatiltani olen laillistettu psykologi ja työkseni valmennan yksilöitä ja organisaatioita muutostilanteissa. Puhun, keskustelen ja kirjoitan mielelläni muutokseen, työssä onnistumiseen, huippusuoriutumiseen ja hyvään elämään liittyvistä teemoista. Löydät tietoni osoitteesta http://www.ilonarauhala.fi
Facebookissa minulla on sivut: https://www.facebook.com/ilonarauhala...
Instagramista löydät minut nimellä:
ilonarauhala https://www.instagram.com/ilonarauhala/
Twitteristä löydät minut nimellä
Ilona Rauhala https://twitter.com/IlonaRauhala
-
Uteliaisuus on tapa olla olemassa ja suhtautua asioihin ja tilanteisiin tutkien ja kiinnostuneesti. Tätä ihailen vieraassani Mertzi Bergmanissa, joka on aina ollut kiinnostunut asioista, tutkinut ja kokeillut rohkeasti. Keskustelimme podcastissa uteliaisuudesta ja Mertzin kirjasta Uteliaisuus – Opas työn, johtamisen ja muutoksen supervoimaan (Basam books, 2022).
Uteliaisuudessa on valtavasti mahdollisuuksia työelämässä ja johtamisessa erityisesti muutosten keskellä. Työyhteisöissä uteliaisuutta voi kehittää niin itsensä johtamisen kuin esihenkilötyön kautta.
Podcast-vieraani Mertzi Bergman on kouluttaja, kirjailija ja valmentaja, joka on erikoistunut erityisesti uteliaisuuden ja johtamisen teemoihin. Lue lisää vieraasta täällä: https://mertzibergman.com/
-
Unia syntyy kokemuksistamme ja tunteistamme, mutta miten niitä voi tulkita? Elämää ja ihmisyyttä voi ymmärtää unien kautta. Unia tutkimalla mennään syvälle itsetuntemukseen ja itsen ymmärtämiseen. Podcast-vieraani unitutkija ja kirjailija, psykiatrian erikoislääkäri Markku Siivola uskoo, että unien kautta päästään ihmisten puolustusmekanismien ja mielen kritiikin taakse. Keskustelemme unien ymmärtämisestä, uniryhmätyöskentelystä ja Siivolan kirjasta Unien opissa (Kirjapaja, 2020).
Markku Siivola toimi uniryhmäfoorumin kouluttajana ja ohjaajana ja on Ruotsin uniryhmäforumin kunniajäsen. Lue lisää Siivolasta täällä: https://siivola.org/markku/. Unien opissa teos: https://www.adlibris.com/fi/kirja/unien-opissa-9789523541719
Facebookissa minulla on sivut: https://www.facebook.com/ilonarauhala...
Instagramista löydät minut nimellä:
ilonarauhala https://www.instagram.com/ilonarauhala/
Twitteristä löydät minut nimellä
Ilona Rauhala https://twitter.com/IlonaRauhala
- Visa fler