Avsnitt

  • Reveel lähti keräämään toista rahoituskierrostaan, 3 miljoonan euron kierrosta, mutta VC:den vastaanotto ei ollut lämmin. Edellisestä kierroksesta asiakasmäärä on kymmenkertaistunut ja Reveel toimii kymmenessä maassa. Mutta summa kierrokselle ei kuitenkaan perustunut laskelmaan tai tarpeeseen vaan ajatukseen siitä, miltä startupin rahoituskierrosten tulee näyttää.

    Keskustelemme Reveelin toimitusjohtaja ja kanssaperusta Sebastian Mellblomin kanssa jaksossa siitä, miten Sebastianin ajattelu kehittyi rahoituskierroksen edetessä ja miten alkuperäinen 3 miljoonan euron summa hylättiin kierroksen kokona ja miten tarvittavan rahamäärän kriittinen tarkastelu johti sijoittajien suhtautumisen totaaliseen muutokseen. Sijoittajien nuiva suhtautuminen nimittäin johti yhtiössä pohdintaan, että kuinka paljon oikeasti tarvitaan miljoonan euron ARR:n saavuttamiseen. Myös kanssaperustajan fiilis muuttui epätoivosta ja itse-epäilystä voitonriemuun, kun sijoittajat kokivat uuden pyynnin sopivaksi startupille, sen tilanteelle ja markkinalle.

    Sebastian kertoo jaksossa miten hänen ajatuksensa ja toiminta muuttuivat toisella kierroksella ensimmäiseen kierrokseen verattuna. Ja lopussa vielä Sebastianin vinkit ja opit muille foundereille rahoituskierrosten nostamiseksi.

  • Tassä jaksossa palataan Kelluun tarinaan. Vieraana on Kelluun toimitusjohtaja Janne Hietala, jonka kanssa keskustelimme edellisen kerran yhtiön 3,5 miljoonan euron kierroksen jälkeen jaksossa 24. Nyt Kelluu on nostanut 15 miljoonan euron rahoituksen, jonka liidasi NATO Innovation Fund. Mukana kierroksella olivat myös Keen Venture Partners, Gungnir
    Capital ja Tesi.

    Jaksossa pureudutaan siihen, miten Kelluun tarina muuttui sijoittajien silmissä puolentoista vuoden aikana. Aiemmin yhtiö haki rahoitusta vahvasti siviilipuolen datapalvelujen ja ilmasta tapahtuvan havainnoinnin kautta. Nyt NATO DIANA -ohjelma, kansainväliset puolustusharjoitukset ja dual use -teknologian kasvava kysyntä ovat nostaneet Kelluun aivan uudenlaiseen asemaan. Keskustelussa käydään läpi, miksi NATO DIANA ei ollut vain kiihdyttämö, vaan Kelluille launchpad puolustusteknologian markkinaan, asiakasymmärrykseen ja sijoittajien luottamukseen.

    Janne avaa myös, miten NATO Innovation Fundin prosessi erosi tavallisesta VC-kierroksesta, miksi dual use -näkökulma oli kierroksella ratkaiseva ja miksi suomalaisille deep tech -yrityksille kansainväliset puolustusharjoitukset voivat olla poikkeuksellisen arvokas palautekanava.

    Lopuksi keskustellaan founderin näkökulmasta rahoituskierroksen vaikeimmasta osasta: miten monimutkainen, kunnianhimoinen ja teknologisesti vaikea tarina käännetään sijoittajien kielelle. Janne kiteyttää Kelluun opin pitkäjänteisyyteen, convictioniin ja siihen, ettei ensimmäinen vastoinkäyminen ei saa pysäyttää founderia, jos visio on riittävän suuri.

  • Saknas det avsnitt?

    Klicka här för att uppdatera flödet manuellt.

  • Kun vieraana podissa on Slushin entinen varatoimitusjohtaja, on pakko käydä syvällinen keskustelu Slushista ja sen merkityksestä Suomelle, startup-ekosysteemille ja Mikolle itselleen. Siksi alun vierasesittelyn jälkeen keskustelumme Mikko Mäntylän kanssa keskittyy Slushin tarjoamiin mahdollisuuksiin, sen avaamiin oviin sekä siihen, miten kokemus muokkasi Mikkoa ja herätti hänessä yrittäjyysgeenin.

    Seuraavaksi keskustelumme siirtyy Realmiin, jonka kanssaperustaja ja toimitusjohtaja Mikko on. Keskustelemme siitä, miten maailmaa muuttavaksi yrittäjäksi tullaan, mitä sellaisen startupin perustaminen vaatii, miten tiimi kasataan ja miten bisnes saadaan lentoon, kun asiakkaat perustellusti epäilevät startupin toimituskykyä ja elinkelpoisuutta.

    Tämän jälkeen on Realmin rahoituskierrosten vuoro. Realm on nostanut 1,7 miljoonan euron pre-seed-kierroksen kesällä 2024 ja 3,8 miljoonan euron seed-kierroksen huhtikuussa 2026. Käymme läpi kierrosten merkittävät erot ja vähäiset yhtäläisyydet. Mikko kertoo myös, miten hän itse kehittyi kierrosten aikana rahoituksen kerääjänä. Keskustelemme myös mukaan tulleista sijoittajista ja siitä, miten juuri he valikoituivat kierroksille mukaan.

    Rahoituksesta puhuttaessa Mikko kertoo avoimesti kierrosten aiheuttamasta henkisestä taakasta. Alati kaikuvat ei-vastaukset ja sijoittajatapaamisten jatkuva putki pakottivat unohtamaan pettymykset sekunneissa, koska seuraavassa tapaamisessa piti taas esiintyä optimistisena, iloisena ja vakuuttavana. Mikko myöntää kokeneensa kovaa painetta siitä, saadaanko kierrokset kasaan. Välillä paine oli jopa niin kova, että itku meinasi tulla.

    Lopussa Mikko jakaa vielä oppinsa rahoituskierroksille: valmistautuminen vie aikaa ja siihen kannattaa panostaa, kierroksella pitää olla kiireen tuntu, parhaat perustajat suhtautuvat sijoittajiin ja prosessiin assertiivisesti ja kaikkein tärkeintä rahoituskierroksella on perustajan psyykkeen hallinta.

  • Eeron ja Zennizen tarinat ovat täynnä sattumuksia, kovan työn ohella, joissa yksi asia johtaa toiseen ja myöhemmin merkittävällä tavalla muokkaa tulevan tapahtuman lopputulosta. Eero Kuusi on Zennizen kanssaperustaja ja toimitusjohtaja ja Zenniz on älytenniskenttäsysteemi-startup.

    Sattumusten sarja alkaa kun Eero kohtaa Juha Ruoholan pitchaustapahtumassa, jossa Eero pitchaa Zenniztä. Juha kuulee Zennizen tarinan ja lupaukset. Puolitoista vuotta myöhemmin herrat tapaavat uudestaan Zennizen seuraavan kierroksen merkeissä ja SuperHero Capitalin on helppo tehdä positiivinen sijoituspäätös Eeron lunastettua aikaisemmin antamansa lupaukset.

    Myös Butterfly Venturesin sijoituspäätöstä siivitti sattuma, sillä Butterflyin partnerilla Tanyalla oli takanaan vahva tennistausta. Eero ja Tanya löysivätkin nopeasti yhteisen sävelen Tanyan ymmärrettyä Zennizen ratkaisun ja bisneksen läpikotaisin. Eeron ja Zennizen eteen oli osunut prikuulleen oikea sijoittaja.

    Kolmannella kerralla Janne Jormalainen, joka on myös Zennizen sijoittaja, kätilöi Slushin side eventissä Eerolle pääsyn maailman johtavan tennisakatemia Mouratoglou Tennis Academyn toimitusjohtajan puheille. Tapaamisesta aukesi Zennizelle pääsy mm. USAn markkinoille, mikä puolestaan siivitti Zennizen 6m€ rahoituskierrosta, joka julkistettiin 2026 keväällä.

    Onnelliset sattumukset eivät kuitenkaan ole koko totuus Zennizen tarinasta. Erityisesti rahoitusmarkkinoiden kiristyminen Venäjän hyökättyä Ukrainaan tuntui Eeron nahoissa Zennizen kahdella viimeisellä kierroksella. Vaikka bisnes oli parempaa, riski pienempi ja perusta vahvempi, ei sijoittajilla tuntunut viimeisimmillä kierroksilla olevan riskinottohalukkuutta hardware-startupia kohtaan. Viimeisellä kierroksella maailman huomion siirtyminen tekoälyyn ei helpottanut rahoituksen nostamista, ei vaikka yhtiön liikevaihto kuusinkertaistui vuonna 2025.

    Jaksossa kuulet, miten sattumuksia saa omalle kohdalleen kaikki perustajat ja mitä Eero oppi kitkaisilta kierroksilta.

  • FFF, enkelikierros, VC-kierros, crypto token pre-sale, bootstrapping, family office -kierros. Phaverin ja Shook Digitalin kanssaperustaja Joonatan Lintala on rahoittanut ja kasvattanut startupejaan kaikilla näillä rahoitusvaihtoehdoilla. Kierrosten välissä on pivotoitu rohkeasti ja tarvittaessa vaihdettu suuntaa.

    Tässä Rahoituskierros-podcastin jaksossa pureudumme erityisesti token pre-saleen ja siihen, miten sellainen käytännössä toteutetaan. Kun Phaver pivotoi liiketoimintansa NFT-maailmaan, sen oli käytännössä pakko siirtyä myös perinteisestä rahoituksesta kryptorahoitukseen. Sijoitussummat kryptopuolella olivat verrattain pieniä, ja rahankeruu tapahtui kiertämällä kryptokonferensseja. Niissä Joonatan tapasi krypton avulla vaurastuneita sijoittajia ja kun samat kasvot oli kohdattu riittävän monta kertaa ja Joonatanin tiimi todettu luotettaviksi tekijöiksi, alkoivat sijoittajat kysellä Phaverin kryptolompakon osoitetta. Kaikki ei kuitenkaan sujunut ongelmitta. Phaver kohtasi myös kulttuurisia haasteita syyttelyn, painostuksen ja uhkailun muodossa.

    Myöskään Shook Digitalin rahoituskierros ei mennyt täysin suunnitellusti, vaikka rahoitusta kerättiinkin perinteisesti oman pääoman ehdoilla. Heti kierroksen alussa eräs sijoittaja jätti term sheetin, mutta se sisälsi muutamia erikoisia ehtoja. Niistä neuvoteltiin kuukauden verran ja kaikki näytti lupaavalta, kunnes sijoittaja yllättäen vetäytyi tarjouksestaan. Sen jälkeen muutkin VC:t alkoivat pudota kierrokselta yksi toisensa jälkeen, ja runway kutistui kuukausista viikoiksi. Ahkeralla myyntityöllä kierros saatiin kuitenkin kasaan ja vielä tuplakokoisena alkuperäiseen minimiin nähden.

    Jakson lopussa Joonatan jakaa rahoituskierrostensa kokemusten ja niistä jääneiden arpiensa pohjalta kolme tärkeintä oppiaan startupien rahoituksesta.

  • Tässä jaksossa vieraana on Otto Hilska, Swarmian perustaja ja toimitusjohtaja. Swarmia on ohjelmistokehitystiimien tuottavuusalusta, joka auttaa kehitysjohtajia ja tiimejä tunnistamaan pullonkaulat ja tekemään dataohjattuja päätöksiä.

    Otto on sarjayrittäjä, joka tunnetaan Nodetan ja Flowdockin perustajana ja Smartly.ion kasvutarinasta. Nyt hän kertoo Swarmian matkasta: miten yritys on kasvanut siemenrahoituksesta merkittäväksi kansainväliseksi toimijaksi, ja mitä 11 miljoonan dollarin Series A -kierroksen taustalla oli.

    Jaksossa käymme läpi muun muassa, miten vuonna 2021 tehty 5,7m€ Seed-kierros vaikutti kesän 2025 A-kierrokseen, sen ajoitukseen ja edellytyksiin. Kuumana aikana kerätty Seed kun oli varsin kookas kuuden hengen tiimille ja se nosti Swarmian valuaation miehekkäisiin lukemiin. Rahoitusmarkkinoiden muututtua viileämmäksi töitä startupissa piti tehdä kahta kovemmin, että A-kierroksella valuaatio ylitti edellisen ja down-rundilta vältyttiin.

    Keskustelemme myäs Oton laajasta ja tärkeästä roolista Suomen startup-ekosysteemissä. Otolla työn lisäksi myös vapaa-aika on kulunut startupien parissa ja ekosysteemiä palvellen. Ekosysteemit ovat erinomaisia paikkoja aloitteleville yrittäjille luoda verkostoja muiden perustajien ja myös sijoittajien kanssa.

    Useiden jaksosta löytyvien syvällisten pohdintojen ja vinkkien lisäksi Otto jakaa kolme parasta oppiaan jakson lopussa. Kun rahaa kerätään, startupin täytyy olla rahoitettava firma. Jos et ole varma että saat rahat kasaan, kierrokselle on turha lähteä. Kun nostat rahoitusta, suunnittele jo seuraava kierros. Kerättävällä rahalla kun pitää saada tuloksia aikaiseksi, jotta seuraava kierros aikanaan nousee. Viimeinen vinkki on perustaja-sijoittaja match, eli tavoitteiden tulee olla yhtenevät menestyksen saavuttamiseksi.

  • Kunnianhimo, kiire ja ajatus, että nyt mennään, johti Videobotin ensimmäiseen 2,2m€ rahoituskierrokseen. Tässä jaksossa keskustelemme Videobotin kanssaperustaja ja toimitusjohtaja Matias Mäenpään kanssa miten kierros, jota Matias pitää jopa liian suurena, vaikutti Videobotin kehitykseen ja seuraavaan rahoituskierrokseen. Kerätyt miljoonat kun kasvattivat likvidaatiopreferenssin tuomaa kuormaa ja pakottivat suurempaan menestykseen. Ensimmäisen kierroksen suurempi valuaatio nosti myös tulevan toisen kierroksen valuaatiota ja menestymisen taakkaa.

    Ensimmäinen kierros tuli kasaan parissa viikossa. Kierros kerättiin asiakaspidolla, Videobotilla oli 10 asiakasta ennen Y-tunnusta ja 20 asiakasta ennen pankkitiliä. Viiden kuukauden päästä kaksi ensimmäistä VC:tä rahoittivat koko kierroksen muiden nenän edestä.

    Toinen kierros vaatikin sitten jo noin 35 VC:n tapaamista. Enää sijoittajille ei riittänyt pelkkä PowerPoint ja visio, vaan tuloksia piti perustella myös toteutuneiden numeroiden avulla. Ja jos jotkut numerot eivät olleet kohdillaan, sijoittajakeskustelut ohjautuivat siihen, että miten numerot saadaan kohdilleen. Kierros kuitenkin tuli kokoon jouluksi, kuukautta ennen kassan kuivumista. Mukaan 2,8m€ kierrokseen tuli yksi uusi VC Belgiasta vanhojen kahden VC:n lisäksi. Sen verran kierros otti koville, että kierroksen synkimpinä hetkinä Matias kaipaili neuvonantajasta kaveria kierroksen kokoamiseen. Myös bisnes kärsi avun puuttumisesta fokuksen ja energian mennessä kierroksen keräämiseen.

    Kun kierrokset on käyty läpi, siirrymme keskustelemaan Matiaksen enkelisijoitustaustasta ja sen antamista opeista founderille. Matias kertoo, kuinka pitchasi sijoittajalle Videobotin tarinaa saatujen oppien perusteella, mutta tuli tavallaan pelästyttäneeksi VC:den assosiaatit. Partnerit onneksi rakastivat tapaa ja Matias erottui edukseen muista foundereista.

    Jakson lopussa vielä Matiaksen kolme muuta vinkkiä foundereille rahoituksen nostamiseksi.

  • Tässä Rahoituskierros-podcastin jaksossa vieraana on Cronvallin perustaja ja toimitusjohtaja Walter Masalin. Cronvall rakentaa teollisuuden ja rakentamisen hankintoihin digitaalista alustaa, jonka tavoitteena on tehdä ostamisesta läpinäkyvämpää, nopeampaa ja tehokkaampaa. Cronvall julkisti marraskuussa 2025 3,9m€ rahoituskierroksen, sijoittajina Greencode Ventures, Stephen Industries ja Innovestor.

    Jakson teemana on kuitenkin Walterin kokemukset VC-sijoittajana ja hänen mielenkiintoinen kokemus sekä sijoittamisesta että startupin rakentamisesta. Miten Walter aikaisemmin sijoittajana arvioi perustajia ja mitä oppeja hän on kokemuksistaan ottanut itseensä perustajana? Mikä hänen omassa startupissaan oli hänen omasta mielestään vikana ja miten sijoittajat viasta huolimatta saatiin sijoittamaan yhtiön?

    Walter tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman startupien rahoituskierroksiin sijoittaja- että perustajakokemustansa kautta. Kokemukset molemmilta puolilta pöytää tarjoavat kokonaisvaltaisemman ymmärryksen miten rahaa kannatta VC:ltä nostaa.

    Lopussa Walterin kolme vinkkiä rahoituksen keräämiseksi.

  • 3DBear on toiminut ja kerännyt rahoitusta Euroopassa, USA:ssa ja Intiassa, ollut B2G, B2C ja B2B bisneksessä ja muuttunut yksisarvisen jahtaajasta kameliksi. Yhtiön liiketoimintaa ovat runnelleet koronavirus ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Pivotit ovat seuranneet toisiaan 3DBearin siirryttyä 3D-printtauksesta AR:ään (augmented reality), sosiaalisen median alustaksi ja simulaatioihin.

    Tässä Rahoituskierros-podcastin jaksossa 3DBearin kanssaperustaja ja toimitusjohtaja Jussi Kajala avaa 3DBearin vaiherikasta matkaa ja sen rahoittamista. Ensimmäisen enkelikierroksen jälkeen silloinen kanssaperustaja ja toimitusjohtaja Kristo Lehtonen nosti startupilleen nopeasti rahaa Yhdysvailloista. Koronan suljettua USAn markkinan yhtiö haki M4E (media for equity) rahoituksen Intiasta Intian markkinoille laajentumista varten. Venäjän hyökkäys Ukrainaan käänsi kuitenkin sijoittajien mielet voittojen kannalle, missä 3DBearin Intian bisnes ei mitenkään pysynyt mukana. Auringon laskettua Intiaan nosti 3DBear taas rahoitustaan Suomesta. Mukaan simulaatiobisneksen rahoittajiksi lähtivät Eco-Innovation and Sustainability Oy, Gorilla Capital ja Infinit Capital.

    Jaksossa keskustelemme Jussin kanssa miten vanhat sijoittajat pidetään mukana, kun yhtiö pivotoi markkinoilta, bisneksistä ja bisnesmalleista toiseen. Miten uusia sijoittajia saadaan mukaan, kun vanhoista sijoittajista osa jää kierrosten ulkopuolelle? Ja miten perustaja huomaa omien rahoittajakontaktiensa olevan väärät, kun yksisarvinen vaihtuu kameliksi?

    Lopussa vielä Jussin vinkit rahoituskierroksille!

  • Kolmas kerta toden sanoo tai ainakin edellisten kertojen oppi tekee kaikesta helpompaa, niin myös rahoituskierroksista. Näin oli ainakin Onego Bion Maija Itkosella hänen kerätessä ensimmäistä rahoitusta Onego Biolle. 10 miljoonan euron kierros nousi helposti, sillä VTT:n tutkimushankkeen vaihtuessa yritykseksi, paikalla oli jo Agronomics Limited rahoitusta tarjoamassa kelpo ehdoilla.

    Maijaa auttoi kierroksella Onego Bion innovaation koko ja laatu sekä Maijan aikaisemmat kokemukset startupien rakentamisesta kasvattamisesta, rahoituksen keräämisestä ja startupien exiteistä. Maija kun on ollut perustajana Powerkississä ja Gold&Green Foodsissa, joka paremmin tunnetaan Nyhtökaurastaan.

    Onego Bion seuraava kierros vuonna 2024 oli kuitenkin vaikeampi, sillä sijoittajat olivat hylänneet Food Techin sijoituskohteena. Aikaa 40 miljoonan euron kierroksen kokoamiseen meni kuusi kuukautta aiottua enemmän. Asiaa ei auttanut eikä nopeuttanut rahojen käyttäminen tehdasinvestointeihin, sillä perinteisesti VC:t karttavat pääomavaltaisia yrityksiä.

    Jaksossa keskustelemme Maijan kanssa hänen opeistaan rahoituskierroksilta, Food Techin muuttuneesta sijoittajaympäristöstä, miten muotoilija näkee startupien rakentamisen ja tuleeko founderille uni silmään yöllä, kun rahoituksen nostaminen kestää ja kestää.

  • Moni startup-keskustelu keskittyy kasvukäyriin, kierrosten kokoihin ja arvostuksiin. Mutta mitä tapahtuu ennen kuin nämä luvut ovat olemassa? Kun yhtiötä vasta rakennetaan, strategia hakee muotoaan ja rahoituspäätökset määrittävät tulevien vuosien liikkumavaran?

    Tässä Rahoituskierros-podin jaksossa vieraana on Olavi Lumme, LUMRAn perustaja ja toimitusjohtaja. Keskustelu pureutuu siihen, millaista on rakentaa yritystä ja rahoituskierrosta tilanteessa, jossa markkina on vasta muotoutumassa ja oikeiden päätösten merkitys korostuu varhaisessa vaiheessa.

    Jakson ytimessä on rahoitus. Miten rahoituskierroksia kannattaa lähestyä, millaisia signaaleja sijoittajat etsivät ja miten perustaja voi yhdistää pitkän aikavälin vision uskottavaan etenemiseen. Puhumme myös siitä, miten rahoitus vaikuttaa strategisiin valintoihin, fokukseen ja siihen, kenelle yhtiö lopulta rakentuu, asiakkaille, sijoittajille vai molemmille.

    Olavi jakaa avoimesti havaintoja yrittäjän näkökulmasta. Mikä rahoituskeskusteluissa yllättää, missä kohtaa perustajat usein aliarvioivat valintojen seuraukset ja miksi kaikki raha ei ole samanarvoista, vaikka ehdot näyttäisivät paperilla hyviltä.

    Jakso sopii erityisesti perustajille, jotka ovat valmistautumassa ensimmäisiin tai seuraaviin rahoituskierroksiin, jotka haluavat ymmärtää rahoituksen vaikutuksen yrityksen todelliseen rakentamiseen.

  • Raising hundreds of millions euros for technology that won’t fully mature for years requires a very special playbook. So how do you finance a quantum computing company when timelines are long, capital intensity is extreme, and technical risk is unavoidable?

    In this episode of Rahoituskierros, we speak with Jan Goetz, Co-Founder and CEO of IQM Quantum Computers, one of Europe’s most successful deep tech scale-ups and a rare example of a quantum hardware company that has raised multiple large funding rounds in Europe.

    This conversation focuses on how IQM has financed its journey from early scientific origins to later-stage growth rounds backed by international venture capital, strategic investors, and public funding. Jan breaks down how different funding rounds were structured, how investor expectations evolved over time, and what founders need to understand when raising capital for frontier technologies with long development cycles.

    A key part of IQM’s story is the Finnish deep tech ecosystem behind it. We discuss the role of early institutional support from Tesi, collaboration with VTT Technical Research Centre of Finland, and the importance of committed Finnish investors Maki.vc and OpenOcean VC who were willing to fund highly ambitious technology long before it was fashionable or easy to underwrite. Jan shares why this ecosystem-level credibility mattered in attracting international capital and how national long-term players can fundamentally change a company’s financing trajectory.

    We discuss how to communicate progress to investors when revenue is not the primary metric, how to balance dilution, control, and strategic alignment, and why deep tech fundraising requires a fundamentally different mindset compared to software or consumer startups. Jan also shares candid lessons on investor selection, the importance of an eco-system, and maintaining credibility over multi-year fundraising journeys.

    This episode is particularly relevant for founders, investors, and board members interested in deep tech, hardware, and capital-intensive businesses and for anyone looking to understand how large, conviction-driven funding rounds are built when the payoff lies far beyond the next quarter.

  • Miltä tuntuu lähteä hakemaan rahaa, kun et oikein edes tiedä, mitä olet tekemässä ja enkelisijoittajat vastaavat hiljaisuudella tai murskaavalla palautteella? Tässä Rahoituskierros-jaksossa Expanlyn perustaja Michael Ovitz kertoo kierroksesta, joka aloitettiin tiimin rakentamiseksi ja päätyi oppitunniksi siitä, miten tarina, social proof ja pitchi oikeasti rakennetaan.

    Alun kylmät kontaktit, “ei fundable” -leima ja VC-tapaamisten niukkuus pakottivat takaisin piirustuspöydän ääreen: mikä on meidän narratiivi, GTM-strategia ja kumppaniverkosto? Kaikki muuttui, kun mukaan saatiin Expanlystä innostunut enkeli Janne Korpela. Sen jälkeen kierroksen dynamiikka kääntyi ja muutamassa viikossa sijoittajat jo pitchasivat itseään Expanlylle.

    Jaksossa puretaan enkelikylmäkontaktoinnin masokismi, tunteita herättävän deckin resepti, enkelien ja VC:iden täysin erilaiset kysymykset sekä se, miten pää kestää, kun epäonnistumisen mahdollisuutta ei voi laskea mieleen. Lopuksi Michael kiteyttää, mistä hän toivoisi jokaisen ensimmäistä kierrostaan suunnittelevan founderin saavan apua kierrokseen.

  • Volare on syväteknologiayritys, joka muuttaa elintarviketuotannon ja maatalouden sivuvirtoja korkealaatuiseksi rehuproteiiniksi, erikoisöljyksi ja lannoiteraaka-aineiksi mustasotilaskärpäsen toukkien avulla. Kiertotaloudelle ominainen pääomaintensiivinen teollinen tuotanto ja jokainen tehdas vaativat kerta toisensa jälkeen entistä isompaa pääomaa. Kasvavia pääomia ei kuitenkaan kerätä ilman vielä vakuuttavampaa kaupallista näyttöä.

    Tässä jaksossa Volaren kaupallinen johtaja ja toukokuun 26 miljoonan euron kierroksen jälkeen toimitusjohtajaksi noussut Jarna Hyvönen avaa, miten asiakaslähtöisyys, pääomatehokkuus ja toteutuksen nopeus loivat yhtiölle eräänlaisen flywheelin, jolla eksponentiaalisesti kasvavat pääomat kerättiin. Jatkuva keskustelu asiakkaiden kanssa, syvä asiakasymmärrys ja tuotteiden räätälöinti todellisten tarpeiden mukaan loivat pohjan ensimmäisille aiesopimuksille. Pääomatehokas tekeminen ja nopea toteutus puolestaan mahdollistivat sen, että jokaisella kierroksella voitiin näyttää seuraava konkreettinen askel: toimiva demolaitos, viranomaisluvat, kuluttajatuotteet markkinoilla ja lopulta sitovat off-take-sopimukset.

    Käymme läpi, millaista kaupallista todistusaineistoa eri kierroksilla tarvittiin ja miten ”oikea sijoittaja oikeaan vaiheeseen” löytyi siemenkierrokselta 26 miljoonan euron yhdistelmärahoitukseen. Jaksosta saat konkreettisen mallin siihen, miten pre-revenue deeptech-yhtiö voi tehdä myynnistä ja intensiivisestä asiakastyöstä rahoituskierrostensa selkärangan kasvavaan rahoitukseen: jokainen testi, asiakaskokemus ja sopimus vähentää rahoittajan riskiä, kiihdyttää flywheeliä ja tuo seuraavan koon tehtaan askeleen lähemmäs todellisuutta.

  • Tässä Rahoituskierros-podcastin jaksossa vieraana on Miki Kuusi ja jaksossa syvennytään Woltin rahoituskierroksiin ja DoorDash-fuusioon kolmen teeman kautta:

    Paine ja ahdistus, miten pitää pää kasassa äärettömän paineen alla?Luottamus, miten se säilytetään kun intressit eroavat rahoituskierroksilla?Peli ja peliteoria, miten noustaan mestaruusliigaan rahoitus- ja exit-neuvotteluissa?

    Jaksossa Miki avaa, miksi toimitusjohtajan tärkein tehtävä on pitää oma päänsä kasassa, miksi ongelmia ei koskaan kannata kantaa yksin ja miksi tämä laji on “skitsofeenisen masokistinen”. Puhumme founderina olemisen hinnasta, mielenrauhasta, älyttömän uskon merkityksestä silloin, kun kukaan muu ei enää näe jatkamisessa järkeä, sekä siitä, miten inhimillinen kustannus pakottaa founderit kantamaan vastuun siitä, että homman on vain pakko toimia.

    Mittaamme luottamusta tilanteissa, joissa rahoituskierrokset ja exit-neuvottelut repivät sijoittajien ja founderien intressejä eri suuntiin: kahdenlaiset sijoittajat, lyhytnäköiset ja kauaskantoiset rahoitusehdot, kolhut, jotka on pakko saada ulos systeemistä, jotta voi jatkaa eteenpäin. Ja lopulta mennään peliin ja peliteoriaan käytännössä: kahdenlaiset kierrokset, kilpailun luominen rahoituskierroksilla sijoittajien välille, miksi rundi kannattaa aloittaa pienellä pyynnöllä ja miten rahoituskierrosten mestaruusliigaan oikeasti noustaan.

  • Fadumo Ali perusti terveydenhuollon ammattilaisia välittävän Hoiwan ollessaan vielä itse hoitajana toisen työnantajan palveluksessa. Koronan sulkiessa yhteiskuntaa jäi vastaperustetulle yritykselle vain pino laskuja. Laskuista selviytyäkseen Fadumo teki töitä oman yrityksensä kautta vapaa-aikanaan. Laskuista ylimääräiset rahat Fadumo säästi pääomaksi myöhempää kasvua varten.

    Asiakkaiden ratkaistua rahoituksen, vähitellen Hoiwan kasvun esteeksi muodostui Fadumon päivätyö, joten työ muualla sai jäädä. Hoitajapula siivitti Hoiwan nopeaan kasvuun ja läpinäkyvä ja tehokas toimintatapa teki liiketoiminnasta nopeasti kannattavaa.

    Nopea kasvu herätti sekä ostajien että rahoittajien kiinnostuksen ja yhteydenottoja alkoi kasaantua Fadumon pöydälle. Fadumo valitsi rahoittajat, sillä raha ei ollut Fadumon motivaatio Hoiwan perustamiseen. Rahoituksen saaminen kesti puoli vuotta ja sijoittajiksi valikoitui Nordia Management ja Trado Capital. Sijoittajia houkutteli Hoiwan tiimi, teknologia ja tapa tehdä asioita.

    Nyt Hoiwa siirtyy seuraavaan vaiheeseen julkistettuaan Aurora Solutionsin, joka tarjoaa softaratkaisun kokonaisvaltaisen henkilöstöhallintoon. Skaalautuva softa on houkutellut jo uusien sijoittajien yhteydenottoja Fadumolle. Kuuntele jaksosta, miten Fadumo aikoo seuraavat rahoituskierrokset järjestää. Samalla kuulet Fadumon tärkeimmät vinkit muille foundereille sijoittajien rahan keräämiseksi.

  • ONEiO:n kanssaperustaja ja toimitusjohtaja Juha Berghäll on kokenut yrittäjyyden koko kirjon; visioista kriiseihin ja sieltä uuteen nousuun. Tässä Rahoituskierros-podcastin jaksossa Juha kertoo, miten rohkeus tehdä asiat paremmin vei integraatioautomaatiota uudistavan ONEiO:n lopulta 8 miljoonan euron rahoituskierrokseen, johon osallistuivat Bocapja Fairpoint Capital.

    Matka ei kuitenkaan ollut suoraviivainen. Ensimmäinen kierros tehtiin Saksan markkinoille laajentumisen tueksi, ja Inventure toi yritykseen sekä sijoittajavalidaatiota että uutta ryhtiä tekemiseen. Koronakriisi oli lähellä kaataa yhtiön, mutta Inventuren Sami Lampisen kätilöimä Tesin Venture Bridge korona-rahoitus pitivät valot päällä.

    Vuonna 2022 ruotsalainen Fairpoint teki ensimmäisen sijoituksensa Suomeen juuri ONEiO:n kautta. Yksityiskohta, joka jäi erityisesti Juhan mieleen, kun sijoittajat konvertoivat kruunut euroiksi.

    Syyskuussa 2025 ONEiO julkisti 8m€ kierroksen. Kierroksen teki erilaisen aiemmista, kun lead-sijoittaja olikin private equity -taho kasvurahoittajien sijaan. Pääomasijoittaja Bocapin mukaantulo toi mukanaan private equity -maailman ehdot ja uuden vaihteen kasvuun.

    Juhalla on myös selkeitä oppeja muille perustajille: ajoitus on kaikki kaikessa, liian aikainen kierros syö omistusta, ja ennen kaikkea, sijoittajien kanssa on tärkeää, että arvot ja visio kohtaavat. Tämä jakso on inspiroiva tarina sinnikkäästä yrittäjyydestä ja fiksusta rahoitusstrategiasta.

  • Kun ensimmäisen päivän myynti ylittää kymmenkertaisesti tavoitteet ja toimitaan pääomia vaativalla alalla, on rahoitusta hankittava jostain ja nopeasti. Startup-yrittäjä turvautuu tietenkin sijoittajien rahaan, sillä alkuvaiheen yritysten rahoitusvaihtoehdot ovat rajalliset.

    Tässä jaksossa Filip Holm, Reload Vendingin perustaja ja toimitusjohtaja kertoo kolmesta toteuttamastaan rahoituskierroksesta. Ensimmäinen kierros tuli ajankohtaiseksi jo Reloadin alkuvaiheessa, sillä ensimmäisen myyntiautomaatin ostaminen vaati pääomia, joita silloin 18-vuotiaalla Filipillä ei omasta takaa ollut. Suhteiden kautta ensimmäiseksi enkelisijoittajaksi löytyi verkkokaupan konkari Robin Bade (Rahoituskierros-podcast - 26. Robin Bade, eBrands: Ehtojen eksotiikka). Bisneksen kasvaessa rahoituskeskusteluihin mukaan tulivat enkeleiden lisäksi myös family officet ja VC:t. Filip on aina etsinyt sijoittajia, jotka tuovat yritykseen mukaan enemmän kuin vain rahaa.

    Jaksossa kuulet, miten vasta lukiolainen Filip käynnisti startupinsa, miten kasvu rahoitettiin ja mikä merkitys neuvonantajilla on ollut Realodin kasvattamisessa. Lopussa tietysti myös Filipin vinkit muille yrittäjille sekä yrittäjäksi ryhtymisestä ja rahoituskierroksista.

  • Startupia voi myös rahoittaa velalla, erityisesti jos toimii kiinteistöalalla ja omistaa kiinteistöjä. Velkaraha toimii toimii toisin kuin sijoittajien antama raha ja myös tavat sen hankkimiseen eroavat oman pääoman ehtoisen rahan hakemisesta.

    Uusimassa jaksossa Cityvaraston kanssaperustaja ja toimitusjohtaja Ville Stenroos kertoo Cityvaraston perustamisesta ja sen kasvattamisesta Suomen suurimmaksi valtakunnalliseksi pienvarastoyritykseksi, jolla on 70 toimipistettä. Keskustelemme ensin velkarahoituksesta ja mitä olisi ollut hyvä ymmärtää siitä yrityksen alkumetreillä. Pelkällä velalla Cityvarastoa ei kuitenkaan rakennettu, joten käymme läpi myös yhtiön neljä rahoituskierrosta sijoittajille. Filosofoimme Villen kanssa myös oikeasta velan ja oman pääoman suhteesta ja miten eri kriisit ovat vaikuttaneet velan saantiin.

    Jaksossa Ville kertoo parhaat oppinsa niin velkarahan kuin oman pääoman keräämiseksi ja käyttämiseksi. Jaksossa selviää, että kun korot nousevat ja vesi laskee, niin kenellä on tsimmarit jalassa. Lopussa lisäksi Villen ajatuksia yrittäjyyden ja yrittäjien tärkeydestä Suomelle ja kasvulle.

  • Tänään julkistettiin Agate Sensorsin 5,6m€ rahoituskierros. Summa on cocktail sijoittajien ja Business Finlandin rahaa. Kierrokseen sijoittajina osallistuivat Voima Ventures Ja italialainen LIFTT.

    Agate Sensorsin takana on pitkä fotoniikan ja nanomateriaalien akateeminen tutkimus, joka yliopistolla huipentui Business Finlandin Research to Business hankkeeseen. Lopputuloksena on ultraminiatyrisoitu hyperspektrisensori, puolijohde, joka mahdollistaa hyperspektritiedon tuomisen pienimpiinkin laitteisiin.

    Puolijohteet eivät ole arkipäivää sijoittajillekaan, joten rahoituksen nostaminen uudelle yritykselle ei ollut helppoa. Aikaa paloi kaksi vuotta ja palaverit sijoittajien kanssa loppuivat lyhyeen monen asiaa ymmärtämättömän sijoittajan kanssa. Kaikille vain ei ole tuttua, mitä kaikkea vaiheita ja riskejä puolijohteen kehittämiseen liittyy. Kanssaperustaja ja silloinen toimitusjohtaja Mikael Westerludin päivät olivat tunteiden vuoristorataa, kun epätoivo ja toivo vuorottelivat rahoituskierroksen edetessä. Tunteiden vuoristoradasta selvittiin pitämällä tähtäin riittävän kaukana tulevaisuudessa.

    Jaksossa Mikael myös vertaa aikaisemman startupinsa Origin by Oceanin rahoituksen hankintaa Agate Sensorsin kierrokseen ja pohtii, miten toisen myöhemmän vaiheen vaatimat tehdasinvestoinnit vertautuvat toisen kohtuuttomiin tuotekehityskustannuksiin sijoittajien mielessä. Lopussa vielä öärimmäisen haastavilla rahoituskierroksilla marinoituneen Mikaelin tärkeimmät opit rahoituskierroksista.