Avsnitt
-
Jaksossa keskustellaan Dua Lipan Chanelin häämekosta. Puheeksi nousee myös outfit repeat, eli asun uudelleen käyttäminen, joka on Mikalle hyvin tuttua. Katariinalle sen sijaan kyseinen aihe on vieras, ja lopulta keskustelu rönsyilee aina Shein hauleista saastuneeseen vaatekaappiin. Lisäksi Milanon muotiviikot, jossa Dolce & Gabbana teki vaikutuksen Sisilialaisella otteellaan, etenkin rintaneuloillaan. Aiheisiin liittyvät kuvat löytyvät PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Mika kertoo millä tavalla MiuMiu on ottanut hänestä inspiraatiota. Jaksossa käydään myös läpi asuja, mitä nähtiin Helsinki City Festivaleilla, mistä suurin osa niistä on hankittu, ja voisiko ajatustapa festariasuissa jotenkin muuttua. Oletko uusi kuuntelija? Katariina ja Mika kysyvät toisiltaan 5 kysymystä, jotka auttavat kuuntelijoita oppimaan tuntemaan heidät. Aiheisiin liittyvät kuvat löytyvät PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Saknas det avsnitt?
-
Jaksossa käsitellään Ariana Granden The Eternal Sunshine kiertueen muutamia asuja. Lisäksi keskustellaan aiheesta, missä menee muodin ja urheiluvaatteiden raja. Lopulta Katariina ja Mika näkevät jo urheilusukatkin erilaisina, joten keskustelua asiasta syntyy. Uusi kesän väri on keskuudessamme ja se sopikoon jollekin muulle, kuin itse housteille päälle pantavaksi. Aiheisiin liittyvät kuvat löytyvät PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Jaksossa ihaillaan Dua Lipan hääasua, keskustellaan siitä, saako iäkkäämpiä malleja käyttää - vai pitääkö ja Mika kertoo onko Katariinan löytämällä tutkimuksella perää hänen kohdallaan. Jaden Smithin ensimmäinen mallisto Louboutinille on julkaistu, tästä nostetaan muutama tuote. Aiheisiin liittyvät kuvat löytyvät PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Jaksossa keskustellaan Fashion in Helsinki viikosta. Käydään läpi lokaatiot ja miljööt, missä muotinäytöksiä pidettiin. Lisäksi tietenkin nostamme viikolta mallistoja, jotka tekivät miehin suuren vaikutuksen. Aiheisiin liittyvät kuvat löytyvät PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Jaksossa Mika kertoo, minkä takia nyt pukeudutaan maanläheisiin väreihin. Onko Lystin uusimmalla listalla mitään yllättävää? Sitä käydään tietenkin läpi. Lisäksi Chanelin ja Guccin Cruise -näytökset herättää keskustelua. Jakson lopussa Mika esittelee artikkelin Anok Yaista. Aiheisiin liittyvät kuvat löytyy PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Jaksossa keskustellaan Paholainen pukeutuu Prada 2 elokuvan suuresta flopista, niin juonen kuin puvustuksen osalta. Lady Gagan ja Doechiin Runway musiikkivideosta sen sijaan löytyi paljon katseltavaa ja käydään siitä eri asuja läpi. Euroviisut olivat, joten Mikalla on asiaa siellä nähdyistä asuista (hyviä kuvia puhutuista Euroviisun asuista ei löytynyt, joten suosittelemme katsomaan esitykset, jos tahdot saada käsityksen, mistä puhutaan). Lopuksi Katariina nostaa esiin Makian Cult of Nylon Beat -malliston. Aiheisiin liittyvät kuvat löytyvät PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Jaksossa Katariina kertoo miksi ei pysty pitää otsahiuksia ja mikä trendi on back. Jakson tärkein ja isoin aihe on vuoden tärkein tapahtuma: Met-gaala. Juontavat nauttivat pukuloistosta, nauttikaa tekin! Aiheisiin liittyvät kuvat löytyvät PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Jaksossa keskustellaan vaatteiden monenmoisista nimistä ja siitä, miten me ensisijaisesti nimeämme erilaisia vaatteita. Mika toteuttaa Katariinalle haastattelun, joka on kopio Kimin tekemästä haastattelusta Northille. Aiheisiin liittyvät kuvat löytyvät PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Jaksossa Mika pohtii, että kesä voisi ehkä ollakin ihan jees, Katariina esittelee Marimekon muotinäytöksessä olleiden kutsuvieraiden asuja, ja on jokseenkin yllättynyt. Mika on kerännyt kasan kysymyksiä muodista, ja niihin vastataan rehellisesti puettuun tyyliin. Aiheisiin liittyvät kuvat löytyvät PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Jaksossa keskustellaan heti alkuun pitääkö kumppanin/ystävän mielipiteen tai päätöksen seurauksena ostetut vaatteet palauttaa, jos hän ei niistä pidä. Coachella avaa festivaalikauden ja käydään läpi siellä nähtyjä asuja ja asusteita. Lisäksi puhetta riittää siitä, että piiloudummeko ylisuuriin vaatteisiin. Katariina tuo todella erikoiset sukkavaihtoehdot lopuksi tietoisuuteemme, joihin Mika ei ainakaan syty. Aiheisiin liittyvät kuvat löytyvät PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Jaksossa Mika kertoo elokuvan The Drama pressistä, jossa Zendayan asuilla on ollut hieno tarina. Katariina esittelee syksyn laukut ja Mikalla on yksi laukku, jota himoitsee. Aiheisiin liittyvät kuvat löytyvät Puettu Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Jaksossa keskustellaan Mikan Rukan reissusta ja Jacquemus x Nike takki saagasta. Katariina ja Mika käyvät läpi talvibingon, ja yllätyksesi toinen taitaa napata bingon tälläkin kertaa. Toiveisiinne on vastattu, sillä Katariina ja Mika käyvät kevään ja kesän tulevia trendejä läpi, jotka heidän mielestään näkevät päivän valon ja joita he itse odottavat. Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä Katariina nostaa Maison Margielan uuden näytöksen, joka ei jättänyt miltään osin kylmäksi. Aiheisiin liittyvät kuvat löytyvät PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Jaksossa Mika esittelee kesän kenkätrendin ja puhutaan kevään aiheuttamasta masennuksesta vaatekaapissa. Keskustellaan myös huivista, jonka Ylen toimittajat löysivät sekä BYPIAS-verkkokaupasta, että kiinalaisesta tukusta Italiasta. Lopuksi pohditaan tämän hetken trendiväriä sisustuksessa, Katariinalle se ainakin käy. Aiheisiin liittyvät kuvat löytyvät PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Jaksossa keskustellaan Gallianon ja Zaran yhteistyöstä. Oscar-gaalassa ja Vanity Fair jatkoilla oli asuja, joista oli jonkun verran puhuttavaa, mutta enemmän ihmisiä kiinnosti Oscar-gaalassa tapahtunut draama. Katariina on bongannut malliston, jossa on käytetty hyvin paljon AI:ta apuna ja pääkysymyksenä lopulta herää, mikä on malliston teema. Lopuksi Katariina ja Mika kertoo, mikä on tämän hetken it-takki, joka kannattaa mennä heti hankkimaan! Aiheisiin liittyvät kuvat löytyvät PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Jaksossa käydään läpi pari Pariisissa nähtyä brändiä, Emma-gaalan pukuloistoa ja esitellään stylisteja, jotka ovat gaala-lookit koonneet. Lisäksi pohditaan millainen olisi uusi America's Next Top Model, jos sellainen tulisi. Aiheisiin liittyvät kuvat löytyvät PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Jaksossa syvennytään UMK:n syövereihin, kun Mika on analysoinut jokaisen esityksen viimeistä yksityiskohtaa myöden. Katariina sen sijaan haluaa käydä läpi Pariisissa nähtyjä luomuksia ja varsinkin hiukset ovat herättäneet Katariinan mielenkiinnon, mutta ei positiivisessa mielessä. Aiheisiin liittyvät kuvat löytyvät PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Jaksossa Katariina kertoo uuden lain, joka astuu voimaan heinäkuussa. Milanon muotiviikoilta kuullaan parhaita paloja ja lopuksi Mika kertoo laukuista, mistä ei pidä, mutta yllättää lopulta esittelemällä jännittävän laukun, josta saattaisi silti pitää. Aiheisiin liittyvät kuvat löytyvät PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Jaksossa keskustellaan tammikuun ja helmikuun aikana tapahtuneista ja nähdyistä muotiaiheista, sillä ajankohtaisiin jaksoihin palataan, kun lomalaiset Katariina ja Mika ovat palanneet lomiltaan. Alkuun Mika vuodattaa kyyneleitä ei niin purkkiin menneestä Milanon reissusta. Onneksi muotimaailmassa on ollut paljon nähtävää, sillä keskustelua herättää uudesta löydetystä brändistä aina kestosuosikkiin Lystin listaan. Aiheisiin liittyvät kuvat löytyvät PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
-
Jaksossa Mika kertoo mitä ei voi enään sietää, Katariina esittelee Jennifer Lopezin vaatemerkin nimeltä Sweetface vuodelta 2005. Kuuntelijat ovat lähettäneet kysymyksiä PUETTU Instagramiin ja tässä jaksossa kysymyksiin vastataan. Aiheisiin liittyvät kuvat löytyy PUETTU Instagramista.
Instagram: puettupodcast
TikTok: puettu
- Visa fler