Avsnitt

  • Kiitos OVV, Suomen Vuokranantajat, Flatco, Pankkiarvio.fi, Naapurikodit ja Vuokraovi. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit. Lue Rahamedian toisen uuden yrittäjän Minttu Lehden kirjoitus opiskelusta ja valmennuksista Sam Laakso tuli kolmannen kerran vierailulle. Osassa 2 jatketaan Euroopan keskuspankin kyvystä ennustaa ja keinojen toimivuudesta vaikuttaa talouskasvuun Asuntojen markkinahinnoista ja kassavirroista Asuntojen epälikviydestä Suomen näivettymisen uhasta Kulttuurien vaikutuksesta ymmärtämisen vaikeuteen Valtioiden velkaantumisen jatkumisesta kurjuuden kiihdyttäjänä Eurooppalaisen tiedon hankkimisen vaikeudesta Based -yrityksen kasvuajatuksesta Viikko sitten Osassa 1 aiheina oli: kumpi on vahvistunut euro vai kulta kierrossa olevan rahan määrän vaikutuksesta sen arvoon hajauttamisen merkityksestä varallisuuden säilyttämisessä yli sukupolven tulevaisuuden ennustamisen vaikeudesta suhteessa historian tulkitsemiseen kullan lähihistoriasta, nykytilanteesta ja tulevaisuudesta kullan roolista asuntosijoittajan hajautuksessa talouden näkymistä USA:sta, Kiinasta, EU:sta ja Ukrainasta alaspäin kohti Suomea inflaatiosta ja hintojen noususta

    Based on yritys, jota Sam on ollut perustamassa. Sam Laakso X, LinkedIn

    Aikaisemmat vierailut:

    Sam “kulta ei ole sijoitus” Laakso – Ostan Asuntoja Podcast #72

    Sam Laakso inflaatiota ja muita pidemmän aikavälin juttuja Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #214

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku.

    Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava ”avaimet käteen” -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen.

    Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalveluon oikea vaihtoehto.

    OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com

    OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook

    Nollakorkokrapulakriisi 2+2 ja asuntosijoittaminen Petri Roininen – Ostan Asuntoja Podcast #287

    OVV-yrittäjä Porissa Satu Vahamäki – Ostan Asuntoja Podcast #314

    Suomen Vuokranantajat - vierelläsi jo 25 vuotta. Suomen Vuokranantajien jäsenenä apunasi ovat omat juristit ja ekonomisti. Tarjolla on maksuton lakineuvonta, etuja, työkaluja ja kattava tietopankki. Jäsenyyden on valinnut jo yli 30 000 asuntosijoittajaa.Valitse sinäkin luotettavaa osaamista vuokraustoimintasi tueksi.Liity: vuokranantajat.fi Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310

    Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 12 – Ostan Asuntoja Podcast #328

    Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

    Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

    Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com.

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

    [email protected], Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok

  • Kiitos sijoitusasunnot.com, Suomen Vuokranantajat, Flatco, Pankkiarvio.fi, Naapurikodit ja Treco. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit. Lue Rahamedian toisen uuden yrittäjän Minttu Lehden kirjoitus opiskelusta ja valmennuksista Sam Laakso tuli kolmannen kerran vierailulle. Tällä kertaa aiheina oli ainakin: kumpi on vahvistunut euro vai kulta kierrossa olevan rahan määrän vaikutuksesta sen arvoon hajauttamisen merkityksestä varallisuuden säilyttämisessä yli sukupolven tulevaisuuden ennustamisen vaikeudesta suhteessa historian tulkitsemiseen kullan lähihistoriasta, nykytilanteesta ja tulevaisuudesta kullan roolista asuntosijoittajan hajautuksessa talouden näkymistä USA:sta, Kiinasta, EU:sta ja Ukrainasta alaspäin kohti Suomea inflaatiosta ja hintojen noususta

    Based on yritys, jota Sam on ollut perustamassa.

    Aikaisemmat vierailut:

    Sam “kulta ei ole sijoitus” Laakso – Ostan Asuntoja Podcast #72

    Sam Laakso inflaatiota ja muita pidemmän aikavälin juttuja Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #214

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com.

    Tutustu maksuttomaan Asuntosijoituskouluun

    Ota Sijoitusasunnot.com seurantaan Instassa

    Sijoitusasunnot.com Blogissa: Sijoitusasunnot henkilökohtaisesti vai yritykselle?

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Suomen Vuokranantajat - vierelläsi jo 25 vuotta. Suomen Vuokranantajien jäsenenä apunasi ovat omat juristit ja ekonomisti. Tarjolla on maksuton lakineuvonta, etuja, työkaluja ja kattava tietopankki. Jäsenyyden on valinnut jo yli 30 000 asuntosijoittajaa.Valitse sinäkin luotettavaa osaamista vuokraustoimintasi tueksi.Liity: vuokranantajat.fi Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310

    Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 12 – Ostan Asuntoja Podcast #328

    Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

    Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

    Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Oletko ammattimainen asuntosijoittaja? Treco tarjoaa tulosperusteista ja kokonaisvaltaista asuntovarallisuuden hoitoa sekä neuvonantoa kiinteistöihin liittyvissä kysymyksissä. Treco.fi

    Viikottain ilmestyvästä blogista hyvä kirjoitus: Asuntojen hintakehitys, vai ehkä sittenkin myyntiajat ja kauppamäärät?

    Libanonin kautta asuntosijoittajaksi Nikodemus Nousiainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #295

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

    [email protected], Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok

  • Saknas det avsnitt?

    Klicka här för att uppdatera flödet manuellt.

  • Onnea 25-vuotiaat Suomen Vuokranantajat. Kiitos Asuntopehtoori, If, Flatco, Pankkiarvio.fi, Naapurikodit ja Vuokraovi. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit. Lue Rahamedian toisen uuden yrittäjän Minttu Lehden kirjoitus opiskelusta ja valmennuksista

    Tällä kertaa Grahn, Parviainen, Huru -kolmikko paneutuu Suomen Vuokranantajien 25-vuosijuhlan Vuokranantajatapahtuman antiin.

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Asuntopehtoori on suomalainen perheyritys, joka tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, sijoitusasuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen.

    Huolenpitopalvelullaulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka hoitaa asuntoon ja vuokrasuhteeseen liittyvät käytännön asiat puolestasi ja takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan..

    VuokravälityksenAsuntopehtoori hoitaa kilpailukykyisin kiintein hinnoin vuoden vuokratakuulla..

    AsuntopehtooriIsännöintitarjoaa nykyaikaista proaktiivista isännöintiä, jonka avulla pystytään parantamaan taloyhtiöiden arvoa.

    Lisätietoaasuntopehtoori.fi

    Asuntopehtoorin kasvutarinaa Miika Vuorensola – Ostan Asuntoja Podcast #309

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

    Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

    Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

    Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com.

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

  • Kiitos Asuntosalkunrakentaja.fi, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Pankkiarvio.fi, Naapurikodit ja Treco. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit. Lue Rahamedian toisen uuden yrittäjän Minttu Lehden kirjoitus opiskelusta ja valmennuksista Rose-Marie Riihimäki ja Ville Heino tulivat vieraiksi. Luvassa on positiivista energiaa ja rentoa inspiraatiota, josta ei voi olla saamatta edes pientä tartuntaa. Juttelimme vaikka mistä ja ainakin näistä: Kasvun asenteesta ja miten sen voi itsestään löytää tai auttaa toista sen löytämisessä. Kuinka Rosen ja Villen asuntosijoittamisajatus muuttui käytännön toiminnaksi. Asuntosijoitusstrategian valinnasta. Kotipaikkakunnan ja Oikotie-addiktion hyödyistä. Rahoituksen saatavuuden haasteista. Remonttien suunnittelun ja toteutuksen periaatteista. Asuntosijoittamisen kasvattamisesta. Kaiken muun tekemisen tuomista synergiahyödyistä asuntoremontteihin ja kannattavuuteen. Asuntojen flippaamisesta ja rakennuttamisesta. Matkustamisesta hektisyyden vastapainona.

    Sarjayrittämisen polulle pääsee aloittamalla Rose & Ville Insta -tilistä. Sieltä löytyy linkkejä eteenpäin.

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Asuntosalkunrakentaja.fion asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Liittymällä sisäpiiriin pääset käsiksi hyviin sijoitussuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu Asuntosalkunrakentaja.fi

    Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Instassa, Twitterissä (X)tai Facebookissa. Lisää löytyy YouTubesta.

    Asuntosalkunrakentaja Blogista: Sijoitusasunnon rahoitus – Opas aloittelevalle asuntosijoittajalle

    Erinomainen opas: Asuntosijoittaminen vuonna 2024 – 10 hyvää syytä sijoittaa asuntoihin

    10 vuotta 10 miljoonaa Mikko Väänänen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #315

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Suomen Vuokranantajat - vierelläsi jo 25 vuotta. Suomen Vuokranantajienjäsenenä apunasi ovat omat juristit ja ekonomisti. Tarjolla on maksuton lakineuvonta, etuja, työkaluja ja kattava tietopankki. Jäsenyyden on valinnut jo yli 30 000 asuntosijoittajaa.Valitse sinäkin luotettavaa osaamista vuokraustoimintasi tueksi.Liity: vuokranantajat.fi Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310

    Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 12 – Ostan Asuntoja Podcast #328

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

    Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

    Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

    Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com.

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

  • Kiitos OVV, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit. Lue Rahamedian toisen uuden yrittäjän Minttu Lehden kirjoitus opiskelusta ja valmennuksista Katja Meriläinen tuli vieraakseni ja juttelimme reilusti yli 2 tuntia. Katja on harjoittanut kimppakämppävuokrausta 8 vuotta ja Osassa 1 keskityimme siihen. Juttua muun muassa seuraavista aiheista: Kasvun asenteesta, motivaatiosta ja siihen kenties liittyvistä sykleistä Asuntosijoittajan kovasta haasteesta eli 1. sijoitusasunnon omarahoitusosuuden kokoamisesta Kimppakämpässä asujasta oman kolmion huonetta vuokraavaksi Kimppakämppien vuokranantajaksi erikoistumisen alkutaipaleesta Kimppakämpistä strategisena valintana Linjasaneeraukseen tulevien asuntojen ostamisesta Kilpailutilanteesta kimppakämpiksi sopivia asuntoja ostettaessa Miten kimppakämppä eroaa soluasunnosta vai eroaako Minkälaiset asiakassegmentit kysyvät kimppakämppäasuntoa

    Nyt puhutaan lyhytaikaisvuokrauksesta ja kaikesta muusta, mikä tekee Katjasta todellisen vuokraustoimintayrittäjän:

    Korporaatiotyövisiitistä lainasalkun kasvatuskeinona Kimppakämpistä lyhytvuokraukseen Korkojen nousun ja lyhytvuokrauksen tarjonnan kasvun yhteydestä Kysynnän muutoksista Omien asuntojen prosessien luomisen pohjalle muiden asuntojen lyhytaikaisvuokrauksesta Lyhytvuokrauksen erilaisista vaihtoehdoista Airbnb -alustan käyttämisestä pitkäaikaisvuokraukseen Motivaation muutoksesta ja toiminnan laajentamisesta uudelle tasolle Maantieteellisestä laajentumisesta Opettamisesta oman oppimisen menetelmänä Tulevasta lainsäädännöstä Yksinyrittämisen yksinäisyydestä

    Katjan Insta josta löytyy myös tietoa valmennuksista ja koulutuksista.

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku.

    Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalveluon sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava ”avaimet käteen” -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen.

    Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalveluon oikea vaihtoehto.

    OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com

    OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook

    Nollakorkokrapulakriisi 2+2 ja asuntosijoittaminen Petri Roininen – Ostan Asuntoja Podcast #287

    OVV-yrittäjä Porissa Satu Vahamäki – Ostan Asuntoja Podcast #314

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Suomen Vuokranantajat - vierelläsi jo 25 vuotta. Suomen Vuokranantajienjäsenenä apunasi ovat omat juristit ja ekonomisti. Tarjolla on maksuton lakineuvonta, etuja, työkaluja ja kattava tietopankki. Jäsenyyden on valinnut jo yli 30 000 asuntosijoittajaa.Valitse sinäkin luotettavaa osaamista vuokraustoimintasi tueksi.Liity: vuokranantajat.fi Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310

    Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 12 – Ostan Asuntoja Podcast #328

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

    Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

    Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

  • Kiitos Sijoitusasunnot.com, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Treco, Vuokraovi, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Nyt myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit. Lue Rahamedian toisen uuden yrittäjän Minttu Lehden kirjoitus opiskelusta ja valmennuksista Katja Meriläinen tuli vieraakseni ja juttelimme reilusti yli 2 tuntia. Katja on harjoittanut kimppakämppävuokrausta 8 vuotta ja Osassa 1 keskitymme siihen. Juttua muun muassa seuraavista aiheista: Kasvun asenteesta, motivaatiosta ja siihen kenties liittyvistä sykleistä Asuntosijoittajan kovasta haasteesta eli 1. sijoitusasunnon omarahoitusosuuden kokoamisesta Kimppakämpässä asujasta oman kolmion huonetta vuokraavaksi Kimppakämppien vuokranantajaksi erikoistumisen alkutaipaleesta Kimppakämpistä strategisena valintana Linjasaneeraukseen tulevien asuntojen ostamisesta Kilpailutilanteesta kimppakämpiksi sopivia asuntoja ostettaessa Miten kimppakämppä eroaa soluasunnosta vai eroaako Minkälaiset asiakassegmentit kysyvät kimppakämppäasuntoa Korporaatiotyövisiitistä lainasalkun kasvatuskeinona

    Katjan Insta

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Sijoitusasunnot.comtarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com.

    Tutustu maksuttomaan Asuntosijoituskouluun

    Ota Sijoitusasunnot.com seurantaanInstassa

    Sijoitusasunnot.com Blogissa:Tosielämän esimerkki: Flippaamisella 40 000€ :n tili

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Suomen Vuokranantajat - vierelläsi jo 25 vuotta. Suomen Vuokranantajienjäsenenä apunasi ovat omat juristit ja ekonomisti. Tarjolla on maksuton lakineuvonta, etuja, työkaluja ja kattava tietopankki. Jäsenyyden on valinnut jo yli 30 000 asuntosijoittajaa.Valitse sinäkin luotettavaa osaamista vuokraustoimintasi tueksi.Liity: vuokranantajat.fi Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310

    Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 12 – Ostan Asuntoja Podcast #328

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

    Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

    Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

    Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com.

    Oletko ammattimainen asuntosijoittaja? Treco tarjoaa tulosperusteista ja kokonaisvaltaista asuntovarallisuuden hoitoa sekä neuvonantoa kiinteistöihin liittyvissä kysymyksissä. Treco.fi

    Viikottain ilmestyvästä blogista hyvä kirjoitus: Asuntojen hintakehitys, vai ehkä sittenkin myyntiajat ja kauppamäärät?

    Libanonin kautta asuntosijoittajaksi Nikodemus Nousiainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #295

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

  • Kiitos Asuntopehtoori, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Nyt myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit. Lue Rahamedian toisen uuden yrittäjän Minttu Lehden kirjoitus opiskelusta ja valmennuksista Kuukausipalaveri 13 asialista: Yllätyskysymys osallistujille KTI:n markkinakatsaus, Kojamon, YIT:n ja Toivo Groupin osavuosikatsaukset “Kysyntä-tarjonta” -keskustelua jaolla uudistuotanto vs vanha kanta Kuulumisia osallistujien omasta toiminnassa Suomen Vuokranantajien loppuvuoden jäsenetuhinta ja Vuokranantajatapahtuma Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Asuntopehtoori on suomalainen perheyritys, joka tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, sijoitusasuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen.

    Huolenpitopalvelulla ulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka hoitaa asuntoon ja vuokrasuhteeseen liittyvät käytännön asiat puolestasi ja takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan..

    VuokravälityksenAsuntopehtoori hoitaa kilpailukykyisin kiintein hinnoin vuoden vuokratakuulla..

    Asuntopehtoori Isännöintitarjoaa nykyaikaista proaktiivista isännöintiä, jonka avulla pystytään parantamaan taloyhtiöiden arvoa.

    Lisätietoa asuntopehtoori.fi

    Asuntopehtoorin kasvutarinaa Miika Vuorensola – Ostan Asuntoja Podcast #309

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Suomen Vuokranantajat - vierelläsi jo 25 vuotta. Suomen Vuokranantajienjäsenenä apunasi ovat omat juristit ja ekonomisti. Tarjolla on maksuton lakineuvonta, etuja, työkaluja ja kattava tietopankki. Jäsenyyden on valinnut jo yli 30 000 asuntosijoittajaa.Valitse sinäkin luotettavaa osaamista vuokraustoimintasi tueksi.Liity: vuokranantajat.fi Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310

    Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 12 – Ostan Asuntoja Podcast #328

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

    Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

    Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

  • Kiitos OVV, Asuntosalkunrakentaja.fi, If, Flatco, Vuokraovi, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Nyt myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit. Lue Rahamedian toisen uuden yrittäjän Minttu Lehden kirjoitus opiskelusta ja valmennuksista.

    Jani Kiistalalla on kokemusta 15 vuotta asuntosijoittajana ja 25 vuotta vuokranantajana Helsingin seudulta. Juttelimme laajasti seuraavistakin asioista:

    Helsingin ja pääkaupunkiseudun vuokraamisen vaikeutumisesta 20 vuoden aikana Palkkatyöläisestä ja sivutoimisesta asuntosijoittajasta yrittäjäksi siirtymisestä Kiinteistöalan diplomi-insinöörin käytännön remonttitaidoista Oppimaan oppimisen tärkeydestä Rahoituksen muutoshuomioista 15 vuoden ajalta Median ongelmatiikasta paikallisen asuntosijoittajan näkökulmasta Syklien murroskohtiin liittyvien ajankohtien näkemyksen muodostamisen haasteellisuudesta Korkojen nousun aiheuttamien vaikeiden aikojen tuomista hyvistä opeista Muutoksista, joista todennäköisesti seuraa se, että uudistuotanto ei palaudu tuottamaan asunto-osakeyhtiömuotoisiin kerrostaloihin asuntoja vuokraustoiminnan käyttöön Taloyhtiöiden arvon kehittämisen tai kehittämättä jättämisen vaikutuksesta asunnon kaupattavuuteen Päiväkirjan kirjoittamisesta ja vuosittaisesta visiotyöskentelystä

    Janin Insta

    Janin yritys North Development

    Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 12 – Ostan Asuntoja Podcast #328

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Liittymällä sisäpiiriin pääset käsiksi hyviin sijoitussuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu Asuntosalkunrakentaja.fi

    Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Instassa, Twitterissä (X) tai Facebookissa. Lisää löytyy YouTubesta.

    Asuntosalkunrakentaja Blogista: Sijoitusasunnon rahoitus – Opas aloittelevalle asuntosijoittajalle

    Erinomainen opas: Asuntosijoittaminen vuonna 2024 – 10 hyvää syytä sijoittaa asuntoihin

    10 vuotta 10 miljoonaa Mikko Väänänen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #315

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku.

    Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava ”avaimet käteen” -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen.

    Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalveluon oikea vaihtoehto.

    OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com

    OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook

    Nollakorkokrapulakriisi 2+2 ja asuntosijoittaminen Petri Roininen – Ostan Asuntoja Podcast #287

    OVV-yrittäjä Porissa Satu Vahamäki – Ostan Asuntoja Podcast #314

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

    Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

    Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

    Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com.

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

  • Kiitos Sijoitusasunnot.com, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Treco, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Nyt myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit. Lue Rahamedian toisen uuden yrittäjän Minttu Lehden kirjoitus opiskelusta ja valmennuksista.

    Annika Kajan kertoo, miten hän on noussut velkajärjestelyn avulla ja rakentanut elämänsä pala palalta henkisesti ja fyysisesti ensin tilaan, jossa hän uskalsi ottaa uudestaan asuntolainan ja sitten valita tulonhankkimislainaa edellyttävän asuntosijoittamisen vielä siihen päälle.

    Osassa 1 juttelimme:

    150 000 euron veloista ulosotossa Velkajärjestelystä teknisesti ja henkisesti Velkajärjestelyn päättymisen jälkeisistä tunteista ja toimista Rahan ja sijoittamisen tuottojen roolista Annikan elämässä Blogin kirjoittamisesta perustana sijoittamiseen ryhtymiselle Uskalluksesta ottaa lainaa velkajärjestelyn päätyttyä

    Nyt jatkamme

    Ensimmäisen sijoitusasunnon ostamisen mielialoista velkajärjestelyn selättämisen jälkeen Korkojen nousun alkamisesta juuri sen jälkeen, kun ensimmäinen sijoitusasunto oli hankittuna Tasaerälainasta, johon on yhdistetty korkokatto Airbnb-kokeilusta toisen asuntosijoittajan asunto vuokraamalla Unelmoinnista vaikeina aikoina ja visualisoinnista tavoitteiden saavuttamisessa

    Lopussa Annikan neuvot kaikille vaikeissa tilanteissa ja taloudellisessa ahdingossa oleville. Jakso sopii kuunneltavaksi myös kaikille, joita mieliala (mindset), motivaatio ja rutiinit kiinnostaa.

    Annikan Blogi Rahamediassa, Insta

    Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 12 – Ostan Asuntoja Podcast #328

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com.

    Tutustu maksuttomaan Asuntosijoituskouluun

    Ota Sijoitusasunnot.com seurantaan Instassa

    Sijoitusasunnot.com Blogissa: Tosielämän esimerkki: Flippaamisella 40 000€ :n tili

    Suomen Vuokranantajat - vierelläsi jo 25 vuotta.Suomen Vuokranantajien jäsenenä apunasi ovat omat juristit ja ekonomisti. Tarjolla on maksuton lakineuvonta, etuja, työkaluja ja kattava tietopankki. Jäsenyyden on valinnut jo yli 30 000 asuntosijoittajaa.Valitse sinäkin luotettavaa osaamista vuokraustoimintasi tueksi.Liity: vuokranantajat.fi Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

    Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

    Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

    Oletko ammattimainen asuntosijoittaja? Treco tarjoaa tulosperusteista ja kokonaisvaltaista asuntovarallisuuden hoitoa sekä neuvonantoa kiinteistöihin liittyvissä kysymyksissä. Treco.fi

    Viikottain ilmestyvästä blogista hyvä kirjoitus: Asuntojen hintakehitys, vai ehkä sittenkin myyntiajat ja kauppamäärät?

    Libanonin kautta asuntosijoittajaksi Nikodemus Nousiainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #295

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

  • Kiitos Asuntopehtoori, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Vuokraovi, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Nyt myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit.

    Annika Kajan kertoo, miten hän on noussut velkajärjestelyn avulla ja rakentanut elämänsä pala palalta henkisesti ja fyysisesti ensin tilaan, jossa hän uskalsi ottaa uudestaan asuntolainan ja sitten valita tulonhankkimislainaa edellyttävän asuntosijoittamisen vielä siihen päälle.

    Osassa 1 juttelemme:

    150 000 euron veloista ulosotossa Velkajärjestelystä teknisesti ja henkisesti Velkajärjestelyn päättymisen jälkeisistä tunteista ja toimista Rahan ja sijoittamisen tuottojen roolista Annikan elämässä Blogin kirjoittamisesta perustana sijoittamiseen ryhtymiselle Uskalluksesta ottaa lainaa velkajärjestelyn päätyttyä

    Annikan Blogi Rahamediassa, Insta

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Asuntopehtoori on suomalainen perheyritys, joka tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, sijoitusasuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen.

    Huolenpitopalvelulla ulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka hoitaa asuntoon ja vuokrasuhteeseen liittyvät käytännön asiat puolestasi ja takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan..

    Vuokravälityksen Asuntopehtoori hoitaa kilpailukykyisin kiintein hinnoin vuoden vuokratakuulla..

    Asuntopehtoori Isännöinti tarjoaa nykyaikaista proaktiivista isännöintiä, jonka avulla pystytään parantamaan taloyhtiöiden arvoa.

    Lisätietoa asuntopehtoori.fi

    Asuntopehtoorin kasvutarinaa Miika Vuorensola – Ostan Asuntoja Podcast #309

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Suomen Vuokranantajat - vierelläsi jo 25 vuotta. Suomen Vuokranantajien jäsenenä apunasi ovat omat juristit ja ekonomisti. Tarjolla on maksuton lakineuvonta, etuja, työkaluja ja kattava tietopankki. Jäsenyyden on valinnut jo yli 30 000 asuntosijoittajaa.Valitse sinäkin luotettavaa osaamista vuokraustoimintasi tueksi.Liity: vuokranantajat.fi Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

    Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

    Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

    Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com.

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

  • Kiitos Asuntosalkunrakentaja.fi, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Treco, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Nyt myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit.

    Agenda:

    Keskustelua Suomen Vuokranantajien vuokranantajabarometrin ympäriltä Pankeilta ja kiinteistönvälittäjiltä tulee asuntomarkkinakatsauksia - mitä eroja tai puutteita niissä havaitsette, kun yritätte vuokranantajina saada tietoa Mitä indikaattoreita seuraatte, pidätte tärkeinä ja mitkä on ennakoivia

    Osallistujat:

    Eemeli Karlsson ekonomisti Suomen Vuokranantajat, Markus Grahn hyvä vuokranantaja, Jesse Parviainen hyvä vuokranantaja, Harri Huru huru-ukkotason podcastaaja.

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Liittymällä sisäpiiriin pääset käsiksi hyviin sijoitussuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu Asuntosalkunrakentaja.fi

    Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Instassa, Twitterissä (X) tai Facebookissa. Lisää löytyy YouTubesta.

    Asuntosalkunrakentaja Blogista: Sijoitusasunnon rahoitus – Opas aloittelevalle asuntosijoittajalle

    Erinomainen opas: Asuntosijoittaminen vuonna 2024 – 10 hyvää syytä sijoittaa asuntoihin

    10 vuotta 10 miljoonaa Mikko Väänänen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #315

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Suomen Vuokranantajat - vierelläsi jo 25 vuotta. Suomen Vuokranantajien jäsenenä apunasi ovat omat juristit ja ekonomisti. Tarjolla on maksuton lakineuvonta, etuja, työkaluja ja kattava tietopankki. Jäsenyyden on valinnut jo yli 30 000 asuntosijoittajaa.Valitse sinäkin luotettavaa osaamista vuokraustoimintasi tueksi.Liity: vuokranantajat.fi Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

    Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

    Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

    Oletko ammattimainen asuntosijoittaja? Treco tarjoaa tulosperusteista ja kokonaisvaltaista asuntovarallisuuden hoitoa sekä neuvonantoa kiinteistöihin liittyvissä kysymyksissä. Treco.fi

    Viikottain ilmestyvästä blogista hyvä kirjoitus: Asuntojen hintakehitys, vai ehkä sittenkin myyntiajat ja kauppamäärät?

    Libanonin kautta asuntosijoittajaksi Nikodemus Nousiainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #295

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

    Jos koet saavasi sisällöstä lisäarvoa tai haluat lähettää terveisiä tai kommentteja, voit tehdä sen ja harjoitella salamaverkon käyttöä Albyn kautta

    [email protected], Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok

  • Kiitos OVV, If, Flatco, Vuokraovi, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Nyt myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit.

    Antti Pyykönen oli Ostan Asuntoja Podcastissa vieraana kesällä 2019. Erinomainen jakso kaikille vuokranantajille kuunneltavaksi ja kerrattavaksi.

    Antti “5-kymppisenä asuntosijoittajaksi” Pyykönen – Ostan Asuntoja Podcast #54

    Silloin Antin tavoitteena ja suunnitelmana oli 3-4 vuoden päässä siintävä eläköityminen, johon mennessä hän maksaisi toisen sijoitusasuntonsa velattomaksi saadakseen lisätuloa eläkkeen päälle. Ihan kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan ja eläkeaikaa ei pitkään kestänyt. Antti palasi juttelemaan, miten asiat ovat edenneet ja miksi hän on pysynyt tavoitteessaan ja edennyt suunnitelmansa mukaisesti. Ajatuksia ja keskustelua käytiin seuraavista aiheista:

    Eläketulon rinnalle taloudellista lisäturvaa vuokratuloilla Kiinnostus asuntoihin uuden uran motivaattorina Kiinteistönvälittäjäksi opiskelemisesta toisia samalla auttaen 5 vuotta sitten asetetun tavoitteen ja suunnitelman toteutumisesta Lappeenrannan markkinasta Neuvoja ja ajatuksia työn ohessa opiskelemiseen

    Antti läpäisi LKV-tutkinnon alan ulkopuolisena ensimmäisellä yrityksellä ennen kiinteistönvälittäjän töiden aloittamista.

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku.

    Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalveluon sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava ”avaimet käteen” -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen.

    Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalveluon oikea vaihtoehto.

    OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com

    OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook

    Nollakorkokrapulakriisi 2+2 ja asuntosijoittaminen Petri Roininen – Ostan Asuntoja Podcast #287

    OVV-yrittäjä Porissa Satu Vahamäki – Ostan Asuntoja Podcast #314

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com.

    Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

    Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

    Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

    Jos koet saavasi sisällöstä lisäarvoa tai haluat lähettää terveisiä tai kommentteja, voit tehdä sen ja harjoitella salamaverkon käyttöä Albyn kautta

    [email protected], Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok

  • Kiitos Sijoitusasunnot.com, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Treco, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Nyt myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit.

    Ronja Airusalo on 24-vuotias, opiskelija, asuntosijoittaja, vuokranantaja, hallituksen jäsen, matkustelija ja tekee pienellä alkupääomalla sekä pohtii, miten saada rahoitus järjestymään.

    Tässä Osassa 2 jutellaan muun muassa:

    tavoitteiden asettamisesta ja saavuttamisesta toisen asunnon ostamisesta vuokralaisineen motivoituneelta myyjältä rahoituksen ja vakuuksien uudelleenjärjestelyistä kassavirran ja oman käteisen kiertonopeuden suhteesta sekä ääretöntä lähestyvästä oman pääoman tuotosta voittavasta tarjouksesta ilman rahoitusehtoa ja ilman rahoitusta oman ajan ja omien pääomien muuttuvasta suhteesta tulevaisuudessa riskeistä, jos ei pystyisi lainoja hoitamaan

    Ronjan Insta opintolainasalkku

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com.

    Tutustu maksuttomaan Asuntosijoituskouluun

    Ota Sijoitusasunnot.com seurantaan Instassa

    Sijoitusasunnot.com Blogissa: Tosielämän esimerkki: Flippaamisella 40 000€ :n tili

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Suomen Vuokranantajat - vierelläsi jo 25 vuotta. Suomen Vuokranantajien jäsenenä apunasi ovat omat juristit ja ekonomisti. Tarjolla on maksuton lakineuvonta, etuja, työkaluja ja kattava tietopankki. Jäsenyyden on valinnut jo yli 30 000 asuntosijoittajaa.Valitse sinäkin luotettavaa osaamista vuokraustoimintasi tueksi.Liity: vuokranantajat.fi Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

    Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

    Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Oletko ammattimainen asuntosijoittaja? Treco tarjoaa tulosperusteista ja kokonaisvaltaista asuntovarallisuuden hoitoa sekä neuvonantoa kiinteistöihin liittyvissä kysymyksissä. Treco.fi

    Viikottain ilmestyvästä blogista hyvä kirjoitus: Asuntojen hintakehitys, vai ehkä sittenkin myyntiajat ja kauppamäärät?

    Libanonin kautta asuntosijoittajaksi Nikodemus Nousiainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #295

    Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

    Jos koet saavasi sisällöstä lisäarvoa tai haluat lähettää terveisiä tai kommentteja, voit tehdä sen ja harjoitella salamaverkon käyttöä Albyn kautta

    [email protected], Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok

  • Kiitos Asuntopehtoori, Suomen Vuokranantajat, If, Flatco, Vuokraovi, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Nyt myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit.

    Ronja Airusalo on 24-vuotias, opiskelija, asuntosijoittaja, vuokranantaja, hallituksen jäsen, matkustelija ja tekee pienellä alkupääomalla sekä pohtii, miten saada rahoitus järjestymään.

    Ronjan Insta opintolainasalkku

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Asuntopehtoori on suomalainen perheyritys, joka tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, sijoitusasuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen.

    Huolenpitopalvelulla ulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka hoitaa asuntoon ja vuokrasuhteeseen liittyvät käytännön asiat puolestasi ja takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan..

    Vuokravälityksen Asuntopehtoori hoitaa kilpailukykyisin kiintein hinnoin vuoden vuokratakuulla..

    Asuntopehtoori Isännöinti tarjoaa nykyaikaista proaktiivista isännöintiä, jonka avulla pystytään parantamaan taloyhtiöiden arvoa.

    Lisätietoa asuntopehtoori.fi

    Asuntopehtoorin kasvutarinaa Miika Vuorensola – Ostan Asuntoja Podcast #309

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Suomen Vuokranantajat - vierelläsi jo 25 vuotta. Suomen Vuokranantajien jäsenenä apunasi ovat omat juristit ja ekonomisti. Tarjolla on maksuton lakineuvonta, etuja, työkaluja ja kattava tietopankki. Jäsenyyden on valinnut jo yli 30 000 asuntosijoittajaa.Valitse sinäkin luotettavaa osaamista vuokraustoimintasi tueksi.Liity: vuokranantajat.fi Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

    Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

    Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com.

    Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

    Jos koet saavasi sisällöstä lisäarvoa tai haluat lähettää terveisiä tai kommentteja, voit tehdä sen ja harjoitella salamaverkon käyttöä Albyn kautta

    [email protected], Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok

  • Kiitos Asuntosalkunrakentaja.fi, Suomen Vuokranantajat, Treco, If, Flatco, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Nyt myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit.

    Kokouksen asialistalla on 2 pääkohtaa:

    1. Luottamustutkimukset vs ennustajapiristymiset

    ostopäällikköindeksit, tilastokeskuksen luottamuskyselyt, Suomen Vuokranantajien barometrit, korkokäyrät eli eri pituisten korkokäyrien kertoma vs erilaisten ammattiennustajien ja lobbarien “toivo, piristys, nousu alkamassa” -adjektiivihöysteiset hengenluontispektaakkelit, joita on saatu seurata jo kohta 2 vuotta

    2. Neljä viikkoa sitten kk-palaverissa 12 kuukauden euribor oli 3,148, eilen 11.9. noteeraus oli 2,960 - 0,188 %-yksikköä pudotusta

    Mitä lisäajatuksia 12 kk euriborin lasku on kuukauden aikana herättänyt?

    OP Asuntomarkkinakatsaus Q3/2024

    Myös nämä voisi kiinnostaa:

    Korkojen lasku/asuntojen eurohintojen nousu eivät ole asuntosijoitusstrategioita – Blogi #428

    Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 10 – Ostan Asuntoja Podcast #321

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Liittymällä sisäpiiriin pääset käsiksi hyviin sijoitussuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu Asuntosalkunrakentaja.fi

    Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Instassa, Twitterissä (X) tai Facebookissa. Lisää löytyy YouTubesta.

    Asuntosalkunrakentaja Blogista: Sijoitusasunnon rahoitus – Opas aloittelevalle asuntosijoittajalle

    Erinomainen opas: Asuntosijoittaminen vuonna 2024 – 10 hyvää syytä sijoittaa asuntoihin

    10 vuotta 10 miljoonaa Mikko Väänänen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #315

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Suomen Vuokranantajat - vierelläsi jo 25 vuotta. Suomen Vuokranantajien jäsenenä apunasi ovat omat juristit ja ekonomisti. Tarjolla on maksuton lakineuvonta, etuja, työkaluja ja kattava tietopankki. Jäsenyyden on valinnut jo yli 30 000 asuntosijoittajaa.Valitse sinäkin luotettavaa osaamista vuokraustoimintasi tueksi.Liity: vuokranantajat.fi Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

    Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

    Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

  • Kiitos OVV, Vuokraovi, If, Flatco, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Nyt myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit.

    Miia Roukala on kolmatta kertaa Ostan Asuntoja Podcastin vieraana. Käymme läpi, mitä kaikkea itkun, stressin ja ilon vaiheita Miian tekemiseen on kuulunut vajaan vuoden aikana.

    Unelmatarhaa ja remppaa ADHD-vauhdilla Miia Roukala Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #216

    Kaikki järjestyy tekemällä – Miia Roukala paluu – Ostan Asuntoja Podcast #279

    Miia Insta

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku.

    Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalveluon sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava ”avaimet käteen” -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen.

    Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalveluon oikea vaihtoehto.

    OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com

    OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook

    Nollakorkokrapulakriisi 2+2 ja asuntosijoittaminen Petri Roininen – Ostan Asuntoja Podcast #287

    OVV-yrittäjä Porissa Satu Vahamäki – Ostan Asuntoja Podcast #314

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

    Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

    Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi

    Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com.

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

    Jos koet saavasi sisällöstä lisäarvoa tai haluat lähettää terveisiä tai kommentteja, voit tehdä sen ja harjoitella salamaverkon käyttöä Albyn kautta

    [email protected], Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok

  • Kiitos Sijoitusasunnot.com, Suomen Vuokranantajat, If, Treco, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Nyt myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331, Vuokraustoiminnan kiireitä, kirjapalkintoa ja muutakin – Tiistaiaudio #334 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit.

    Kati Clements aloitti asuntosijoittamisen vuonna 2018 ja salkussa on tällä hetkellä 7 sijoitusasuntoa. Osassa 1 keskusteluamuun muassa seuraavien asioiden ympärillä:

    muutoksesta tuhlarista säästäjäksi miljonääriksi tulemisen tavoitteesta ja mielenmuutoksesta arvoista ja oman lapsen työllistymisestä motivaattorina tavoitteista päivittäiseen tekemiseen oman kodin ostamisesta motivoituneelta myyjältä alle markkinahinnan sijoitusasunnon ostamisesta ja airbnb-toiminnan aloittamisesta

    Tässä osassa 2 jatketaan:

    airbnb -vieraiden ongelmista ja niiden harvinaisuudesta työntekemisen muutoksista ja joustavien asumistarpeiden tyydyttämisestä luoda lisätulovirtoja flippikokeilusta arvonnousua pitosalkkuun ja airbnb-käyttöön kiinteästä tasaerälainasta ja lainaehtojen kiristymisestä muutoksen pysyvyydestä ja sen soveltamisesta asuntosijoittamiseen airbnb:n mahdollisesta vaikutuksesta taloyhtiöiden talouteen ulkoistamisesta ja prosessien kehittämisestä 40 tonnia alle markkinahinnan ostetusta kohteesta

    Tarkka kuuntelija saa paljon inspiraatiota ja oppeja omalle matkalleen. Katin Insta kotiovia

    Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 10 – Ostan Asuntoja Podcast #321

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Sijoitusasunnot.comtarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com.

    Tutustu maksuttomaan Asuntosijoituskouluun

    Ota Sijoitusasunnot.com seurantaan Instassa

    Henri Neuvosen kirjoitus Asuntosijoittamisen kannattavuus paranee

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Suomen Vuokranantajat - vierelläsi jo 25 vuotta. Suomen Vuokranantajienjäsenenä apunasi ovat omat juristit ja ekonomisti. Tarjolla on maksuton lakineuvonta, etuja, työkaluja ja kattava tietopankki. Jäsenyyden on valinnut jo yli 30 000 asuntosijoittajaa.Valitse sinäkin luotettavaa osaamista vuokraustoimintasi tueksi.Liity: vuokranantajat.fi Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Oletko ammattimainen asuntosijoittaja? Treco tarjoaa tulosperusteista ja kokonaisvaltaista asuntovarallisuuden hoitoa sekä neuvonantoa kiinteistöihin liittyvissä kysymyksissä. Treco.fi

    Viikottain ilmestyvästä blogista hyvä kirjoitus: Asuntojen hintakehitys, vai ehkä sittenkin myyntiajat ja kauppamäärät?

    Libanonin kautta asuntosijoittajaksi Nikodemus Nousiainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #295

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

  • Kiitos Asuntopehtoori, Suomen Vuokranantajat, If, Vuokraovi, Pankkiarvio.fi, Naapurikodit ja Flatco. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Nyt myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331, Vuokraustoiminnan kiireitä, kirjapalkintoa ja muutakin – Tiistaiaudio #334 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit.

    Kati Clements aloitti asuntosijoittamisen vuonna 2018 ja salkussa on tällä hetkellä 7 sijoitusasuntoa. Osassa 1 keskustelua muun muassa seuraavien asioiden ympärillä:

    muutoksesta tuhlarista säästäjäksi miljonääriksi tulemisen tavoitteesta ja mielenmuutoksesta arvoista ja oman lapsen työllistymisestä motivaattorina tavoitteista päivittäiseen tekemiseen oman kodin ostamisesta motivoituneelta myyjältä alle markkinahinnan sijoitusasunnon ostamisesta ja airbnb-toiminnan aloittamisesta

    Tarkka kuuntelija saa paljon inspiraatiota ja oppeja omalle matkalleen.

    Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 10 – Ostan Asuntoja Podcast #321

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Asuntopehtoori on suomalainen perheyritys, joka tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, sijoitusasuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen.

    Huolenpitopalvelulla ulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka hoitaa asuntoon ja vuokrasuhteeseen liittyvät käytännön asiat puolestasi ja takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan..

    Vuokravälityksen Asuntopehtoori hoitaa kilpailukykyisin kiintein hinnoin vuoden vuokratakuulla..

    Asuntopehtoori Isännöinti tarjoaa nykyaikaista proaktiivista isännöintiä, jonka avulla pystytään parantamaan taloyhtiöiden arvoa.

    Lisätietoa asuntopehtoori.fi

    Asuntopehtoorin kasvutarinaa Miika Vuorensola – Ostan Asuntoja Podcast #309

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Suomen Vuokranantajat - vierelläsi jo 25 vuotta. Suomen Vuokranantajienjäsenenä apunasi ovat omat juristit ja ekonomisti. Tarjolla on maksuton lakineuvonta, etuja, työkaluja ja kattava tietopankki. Jäsenyyden on valinnut jo yli 30 000 asuntosijoittajaa.Valitse sinäkin luotettavaa osaamista vuokraustoimintasi tueksi.Liity: vuokranantajat.fi Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

    Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

    Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

    Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com.

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

    Jos koet saavasi sisällöstä lisäarvoa tai haluat lähettää terveisiä tai kommentteja, voit tehdä sen ja harjoitella salamaverkon käyttöä Albyn kautta

    [email protected], Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok

  • Kiitos Asuntosalkunrakentaja.fi, Pankkiarvio.fi, Treco, Naapurikodit ja Flatco. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331, Vuokraustoiminnan kiireitä, kirjapalkintoa ja muutakin – Tiistaiaudio #334 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit.

    Grahn, Parviainen ja Huru kokoontuivat eilen 15.8.2024 jo perinteiseen kuukausipalaveriin. Tänään parannettiin asuntosijoittajien ja vuokranantajien maailma tunnin keskustelulla seuraavista aiheista:

    Katsaus YIT:n, Investors Housen ja Kojamon puolivuotiskatsauksiin ja niistä yksityistä asuntosijoittajia ja vuokranantajia kiinnostavien tietojen osalta keskustelua Kesän vuokrasesongin keskustelu jatkuu siitä, mitä havaintoja 4 viikon aikana on kertynyt Ajatuksia nopeasti laskeneesta 12 kuukauden euriborista

    Palautetta ja kuulijakysymyksiä saa lähettää. Kiitos runsaista positiivista palautteista tähän asti.

    Edellinen Kuukausipalaveri Grahn, Parviainen, Huru – Tiistaiaudio #333

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Liittymällä sisäpiiriin pääset käsiksi hyviin sijoitussuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu Asuntosalkunrakentaja.fi

    Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Instassa, Twitterissä (X) tai Facebookissa. Lisää löytyy YouTubesta.

    Asuntosalkunrakentaja Blogista: Sijoitusasunnon rahoitus – Opas aloittelevalle asuntosijoittajalle

    Erinomainen opas: Asuntosijoittaminen vuonna 2024 – 10 hyvää syytä sijoittaa asuntoihin

    10 vuotta 10 miljoonaa Mikko Väänänen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #315

    Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

    Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

    Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

    Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

    Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

    Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi

    Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283

    Oletko ammattimainen asuntosijoittaja? Treco tarjoaa tulosperusteista ja kokonaisvaltaista asuntovarallisuuden hoitoa sekä neuvonantoa kiinteistöihin liittyvissä kysymyksissä. Treco.fi

    Viikottain ilmestyvästä blogista hyvä kirjoitus: Asuntojen hintakehitys, vai ehkä sittenkin myyntiajat ja kauppamäärät?

    Libanonin kautta asuntosijoittajaksi Nikodemus Nousiainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #295

    Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

    Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

    Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

    Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.

    Jos koet saavasi sisällöstä lisäarvoa tai haluat lähettää terveisiä tai kommentteja, voit tehdä sen ja harjoitella salamaverkon käyttöä Albyn kautta

    [email protected], Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok

  • Kiitos OVV, Suomen Vuokranantajat, Vuokraovi, Pankkiarvio.fi ja Flatco. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

    Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331, Vuokraustoiminnan kiireitä, kirjapalkintoa ja muutakin – Tiistaiaudio #334 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit.

    Outi Juurikaisen haastattelua editoidessa tuli rauhallinen ja mukava olo. Toivottavasti se välittyy myös kuulijoille. Heti alkuun ihailin Outin tyyneyttä ja tapaa keskittyä hänelle oleelliseen valtamedian tarjontaan paperilehti käyttöliittymänään. Sama positiivinen rauhallisuus jatkui, kun keskustelimme Osassa 1:

    ensimmäisestä kosketuksesta asuntosijoittamiseen alaikäisenä toisesta kokemuksesta perheenä vuokralla asuen ja itse sijoitusasunto ostaen oman kodin valintaprosessin erilaisuudesta sijoitusasunnon valintaan verrattuna ikävästä asiasta, että aikanaan moni omintusasumiseen kyennyt ei tahdo enää pystyä taloudellisesti jatkamaan asumista omistusasunnossa pankin vaihdoksista vakuuksien takia perheyrityksen perustamisesta myyjän rahoituksesta ASP-tilin pääoman siirtämisestä yritykseen alaikäisten kanssa huomioitavaa ja yrityksen hyvät puolet siltä kannalta Aku Ankasta ja Monopolista

    Tässä Osassa 2:

    jatketaan perheen lapsille perustetusta yrityksestä airbnb -toiminnasta auttamaan korkokustannusten nousuun vastaamisessa asuntosijoituskirjan kirjottamisesta tavoitteista käytännön kokemuksia Tellu Uotilan valmennuksesta arvojen miettimisen tärkeydestä verkostoitumisesta joensuun markkinatilanteesta

    Outin Arvovalintoja Blogi Rahamediassa, Outin Insta

    Outin mainitsema Marika Mali Kalustettuna tai ilman kalusteita Marika Mali Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #220

    Kuukausipalaveri Grahn, Parviainen, Huru – Tiistaiaudio #333

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku.

    Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava ”avaimet käteen” -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen.

    Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalveluon oikea vaihtoehto.

    OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com

    OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook

    Nollakorkokrapulakriisi 2+2 ja asuntosijoittaminen Petri Roininen – Ostan Asuntoja Podcast #287

    OVV-yrittäjä Porissa Satu Vahamäki – Ostan Asuntoja Podcast #314

    Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

    Suomen Vuokranantajat - vierelläsi jo 25 vuotta.

    Suomen Vuokranantajien jäsenenä apunasi ovat omat juristit ja ekonomisti. Tarjolla on maksuton lakineuvonta, etuja, työkaluja ja kattava tietopankki. Jäsenyyden on valinnut jo yli 30 000 asuntosijoittajaa.

    Valitse sinäkin luotettavaa osaamista vuokraustoimintasi tueksi.

    Liity: vuokranantajat.fi

    Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310