Avsnitt
-
Sunnuntai 22.10.2023 Opetussarja taloudesta 3/3. Heräätkö joskus yöllä, kadut eilisiä sanojasi ja huolehdit huomisen taloudellisista huolista? Aina mieltä ei rauhoita edes Jeesuksen lupaus, että kullekin päivälle riittävät sen omat murheet. Tällä raamattutunnilla opitaan Jeesuksen sanoista Matteuksen evankeliumissa 6:25-34. Kun ymmärrämme Jumalan valtakunnan arvot, ne tuovat meidät lähemmäksi Taivaallisen Isän huolenpitoa ja saattavat rauhoittaa yöllä huolissa harhailevaa mieltämme.
-
Sunnuntai 15.10.2023 Tunnemme Paavalin opettajana ja teologina. Hän ei kuitenkaan unohtanut juuriaan ja menneisyyttään, vaan käytti taustaansa todistuksena Jumalan teoista julistaessaan evankeliumia (Ap.t. 20:21). Kurkistus Paavalin taustaan johdattelee myös meitä pohtimaan, mikä on oma todistuksemme.
-
Saknas det avsnitt?
-
Sunnuntai 8.10.2023 Lähes kaikki harrastukset ja työ perustuvat siihen, että perusteet ovat kunnossa. Tämän päälle tehdään hienosäätöä ja rakennetaan yksityiskohtia. Jos yksityiskohtiin keskittyy liikaa, perustekniikka jää helposti huomiotta ja yhtäkkiä homma ei enää toimikaan. Uskon kanssa voi helposti käydä samoin. Siksi on hyvä muistuttaa aika ajoin itseään uskon perustasta ja ytimestä: "Kääntykää ja uskokaa evankeliumi" (Mark 1:15).
-
Sunnuntai 1.10.2023 Miten rakastava Jumala voi lähettää ihmisiä helvettiin? Jos Jeesus on ainoa tie, mitä tapahtuu heille, jotka elivät ennen Jeesusta, tai jotka elävät kaukaisuudessa kuulematta koskaan evankeliumia? Voidaksemme etsiä vastauksia näihin vaikeisiin kysymyksiin, meidän tulee ymmärtää Jumalan maailmankuvaa ja luonnetta.
-
Sunnuntai 24.9.2023. Tunnetko joskus arvottomuuden ja ulkopuolisuuden tunnetta toisten seurassa ja jopa seurakunnassa? Häpeä on vaikeasti tunnistettavissa olea tunne ja vielä vaikeampaa on sen voittaminen. Risto Huttunen kertoo omasta painistaan häpeän kanssa ja pohtii, kuinka voimme auttaa toisiamme voittamaan riittämättömyyden ja arvottomuuden tunteen.
-
Sunnuntai 17.9.2023 Filemonin kirje kertoo, kuinka uskoontullutta karannutta orjaa tulisi kohdella, kun hän palaa isäntänsä luokse sekä seurakunnan keskelle (Fil. 1:8-12). Seurakuntayhteisö kokoaa yhteen erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista. Raamattu opastaa meitä kulkemaan toinen toistemme rinnalla silloinkin, kun se vaatii meiltä uhrauksia. Vankilatyön konkari Pauli Särkkä Toivakasta muistuttaa meitä vastuustamme kulkea lähimmäistemme rinnalla, jotta he saavat kasvaa Kristuksen tuntemisessa.
-
Sunnuntai 10.9.2023 Kutsu on iso teema Raamatussa, yksi esimerkki tästä on Profeetta Jesajan kutsu (Jes. 6:8). Kuten Raamatun aikaan, Jumalan kutsuun vastaaminen on yhtä lailla valinnan paikka tämän päivän uskoville. Kuinka sinä vastaisit Jesajalle esitettyihin kysymyksiin: "Kenet minä lähetän? Kuka lähtee meidän puolestamme?"
-
Sunnuntai 02.07.2023. Mitä tarkoittaa, että Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä? Lähetystyöntekijämme Jani-Matti Korpela tarkastelee, millaiselta voisi näyttää ns. valtakuntakristityn elämä eli miten voimme soveltaa Jumalan valtakunnan periaatteita arjen elämäämme.
-
Sunnuntai 3.9.2023. Opetussarja taloudesta 2/3.
Onko lompakkosi pelastunut? Siinä usein huumorilla esitetty, mutta hyvin vakava kysymys.
Suhteemme rahaan saattaa paljastaa meille oman turmiollisen tilamme Jumalan edessä. Ahneus on yksi keskeisin epäjumalanpalveluksen muoto — niin vakava, että Paavalikin varoittaa siitä (Ef. 5:5). Siksi on uskallettava kysyä: mikä on suhteeni rahaan ja Jumalaan? -
Sunnuntai 27.8.2023. Olemme tottuneet mukavaan elämään, mutta se voidaan ottaa pois silmänräpäyksessä – mitä sitten jää jäljelle? Liian usein arvostamme asioita vasta kun olemme menettäneet ne. Meille ei ole annettu elämää tyhjiä tavoitteita varten vaan Jeesuksen Kristuksen tähden. Hän on ainoa, joka ansaitsee kunnian elämästämme. Ukrainasta sodan jaloista Jyväskylään muuttanut Aleksandr Alekseenko puhuu 2. Joh. 1:8 (Raamattu Kansalle -käännös) pohjalta, tulkkina Tarja Leppäaho.
-
Sunnuntai 20.8.2023. Opetussarja taloudesta 1/3. Paavali kirjoittaa: "Seuratkaa minun esimerkkiäni, niin kuin minä seuraan Kristusta."
Tätä on Paavalin mukaan opetuslapseus: omista oikeuksista luopuminen Jeesuksen evankeliumin tähden on Jeesuksen seuraamisen ydin. 1. Kor. 8:1-11:1.
Tässä sarjan ensimmäisessä osassa keskitymme erityisesti lukuun 1. Kor. 9, jolla on seurauksensa niin Jeesuksen seuraajan rahan- kuin ajankäytölle. Meidän tulee luopua omastamme, jotta voisimme palvella Herraa ja evankeliumi menisi eteenpäin. -
Sunnuntai 13.8.2023. Perhe on tärkeä yksikkö – ja kuten usein sanotaan, perhe voi olla myös pahin. Juuri työnsä aloittaneen lapsi- ja perhepastorin aiheena on niin oma perhe kuin seurakuntaperhe sekä kuinka pyrkiä sovintoon perheen kanssa.
-
30.7.2023 Kesäpäivän raamattutunti 4/4. Armolahjoihin keskittyneen opetussarjan viimeisessä opetuksessa pohditaan uskoa, ihmeitä ja voimallisia armolahjoja. Aihetta lähestytään myös muutaman Raamatun ulkopuolisen ja julkisuutta keränneen ihmekertomuksen kautta.
-
23.7.2023 Kesäpäivän raamattutunti 3/4. Yliluonnollista kokemusta emme pysty selittämään järjellisesti, mutta meille yliluonnollinen on Jumalalle luonnollista. Hän haluaa puhua omilleen. Tällä raamattutunnilla käsittelemme ilmoituslahjoja – viisauden sanoja, tiedon sanoja ja profetointia (1. Kor. 14:3-4) – sekä niiden suhdetta toisiinsa.
-
16.7.2023 Kesäpäivän raamattutunti 2/4. ”Sivistyneessä” nykymaailmassa henkimaailman olemassaolosta ei juuri puhuta ja sen todellisuuteen suhtaudutaan vähintäänkin epäilevästi. Kaikki suuret maailmanuskonnot ja sitä kautta valtaosa maailman väestöstä tunnistavat kuitenkin henkimaailman todellisuuden. Tällä raamattutunnilla syvennymme henkien erottamisen lahjaan (1. Kor. 12:10). Lahjan ymmärtämiseksi tutustumme ensin Raamatun käsitykseen henkimaailmasta. Sitä kautta pohdimme tämän lahjan kuvausta Raamatussa ja sen merkitystä seurakunnalle.
-
9.7.2023 Kesäpäivän raamattutunti 1/4. Usein aloitamme - ja joskus jopa jäämme - armolahjoissa Korinttolaiskirjeen luetteloon, vaikka armolahjat ja niiden moninaisuus on paljon muuta kuin selkeä luettelo. Niiden vaikutusalue ja muodot laajenevat paljon ohitse sen. Armolahjojen juuri on tiukasti syvällä Jumalan armossa ja ne kuvastavat Jumalan mielenlaatua omia lapsiaan kohtaan. Armolahjat on annettu avuksi palvelukseen ja rakentumiseen yhdessä seurakuntana.
-
Sunnuntai 18.6.2023. Tässä saarnassa tarkastellaan kolmea rakkauden käytännöllistä ilmentymää Hepr. 13:1-3 mukaan: veljien ja siskojen keskinäistä rakkautta, rakkautta tuntematonta kohtaan eli vieraanvaraisuutta sekä rakkautta kärsivää uskovaa kohtaan.
-
Sunnuntai 4.6.2023. Meille on annettu Pyhä Henki ja hän johdattaa meitä. Joh. 15:26 - 16:13. Pastori Sandeshia tulkkaa Mervi Robert.
-
Sunnuntai 28.5.2023. Helluntain jumalanpalveluksessa pysähdyimme Apostolien tekojen 2. lukuun. Pyhä Henki on Jumalan lupaus meille tänäkin päivänä. Voidaksemme elää täyttä elämää Jeesuksessa, tarvitsemme voiman korkeudesta, Pyhän Hengen lahjan elämäämme. Ap.t. 2:22-32
-
Sunnuntai 21.5.2023. Fidan apulaistoiminnanjohtaja, pastori Jyrki Palmi pureutuu saarnassaan tärkeään ja jokaista koskettavaan kysymykseen: Kuinka häpeästä vapaudutaan? Ps. 119:28-39
- Visa fler