Spelade

  • Työuupumus on voimavarojen ehtymistä, joka on seurausta pitkittyneestä työstressistä. Viime aikoina työuupumuksesta on keskusteltu myös ns. siviiliuupumuksen ja uupumuksen käsitteillä. Mistä työuupumuksessa sitten oikein on kysymys?

    Tässä jaksossa vieraanani Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen. Keskustelemme Jarin kanssa työ- ja siiviliuupumuksesta.

    Työuupumus on oireyhtymä, johon liittyvät krooninen väsymys, kyynistynyt asenne omaa työtä kohtaan, ammatillisen itsetunnon heikentyminen, tunnehallinnan vaikeudet sekä tiedollisen hallinnan kuten esim. muistiinpalauttamisen ja keskittymisen häiriöt. Työuupumuksen taustalla on aina työhön liittyviä kuormitustekijöitä kuten esimerkiksi pitkittynyt liiallinen työkuormitus, ratkaisemattomat ristiriidat ja arvostuksen puute. 

    Tutkimuksissa kielteisillä elämäntapahtumilla on löydetty olevan lievä myönteinen yhteys työuupumukseen. Yksikään työuupumus ei kuitenkaan aiheudu siiviilielämän asioista. 

    Pohdimme jaksossa  Jarin kanssa mm. seuraavia kysymyksiä:

    - Mitä työuupumus on? 

    - Millaiset tekijät altistavat työuupumukselle?

    - Mitä siviiliuupumus on? Miksi siviiliuupumuksesta puhutaan?

    - Millainen yhteys työuupumuksella, siviiliuupumuksella ja uupumuksella on?

    - Miten työuupumusta kannattaisi ennaltaehkäistä ja hoitaa?

    Jakson linkit:

    Jari Hakasen esittely TTL:n sivuilla.

    Jari Hakanen Twitterissa: @jari_hakanen

    Jari Hakanen LinkedIn:ssa

    Jarin jaksossa sivuamat TTL:n hankkeet:

    Kimmoisat työntekijät muuttuvassa työelämässä (2019-2022) - Työterveyslaitos

    Miten Suomi voi? - Työterveyslaitos

    Jari Hakasen jakson kanssa samalla viikolla julkaistu Kunta-lehden kolumni (3.12.): Uupumusta vai työuupumusta?

    Kannattaa kuunnella myös jaksot:
    - Psykopodiaa 15. Työuupumus. Vieraana Susanna Paarlahti.

    - Psykopodiaa 5. Työhyvinvoinnin johtaminen. Vieraana Kaisu Behm.

    Anna ihmeessä palautetta podcastista täällä.

    -----

    Jos pidit tästä jaksosta olisin kiitollinen, jos jaat sen somessa kavereillesi ja jos jätät arvion siinä palvelussa missä tätä kuunteletkin! Muista myös tilata Psykopodiaa, niin et missaa uusia jaksoja!

    Seuraa Psykopodiaa myös somessa:

    Facebookissa @Psykopodiaa: https://www.facebook.com/psykopodiaa/

    Instragramissa @Psykopodiaa: https://www.instagram.com/psykopodiaa/

    Nina Lyytinen Twitterissa: https://twitter.com/LyytinenNina

    Nina Lyytinen LinkedIn:ssa: https://www.linkedin.com/in/lyytinennina/

    Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: http://psykopodiaa.fi

    Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: https://ninalyytinen.fi

  • Kaupallinen yhteistyö: UPM 🌲 Kun sijoittaminen menee aivan metsään ja päin mäntyä! Mimmit sijoittaa -median bloggaaja Laura Linkoneva on koonnut Mimmit sijoittaa -median puolelle kattavan tietopaketin metsäsijoittamisen alkeista UPM:n asiantuntijoiden avulla. Nyt Laura vierailee podin puolella saman aiheen tiimoilta! Miten metsään voi sijoittaa, entä minkälaisia riskejä ja tuottoja siihen liittyy? Kuuntele tämä nauruntäyteinen tietopaketti, niin tiedät!

    Lue lisää:

    Kun sijoittaminen menee aivan metsään ja päin mäntyä

    www.mimmitsijoittaa.fi/blog/kun-sijoittaminen-menee-aivan-metsaan

    Seuraa mimmejä:

    www.mimmitsijoittaa.fi/

    instagram.com/mimmitsijoittaa/


    Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

  • Tässä jaksossa kuulemme Leadcastin parhaita paloja urahaasteista ja niiden taklaamisesta esimerkiksi resilienssin ja naurun voimalla. Palaamme vieraidemme avoimiin ja rehellisiin kertomuksiin, kuten Leena Saarisen oppeihin potkuista, Mika Vehviläisen ja Topi Mannerin vaikeimpiin urahetkiin, Suvi-Anne Siimeksen neuvoihin kritiikistä, sekä Kati ter Horstin ajatuksiin positiivisuudesta. Harvoin uratarinat ovat pelkkää menestystä, ja tässä jaksossa opimmekin miten erilaisista haasteista ja takapakeista voi selviytyä - naurua unohtamatta!

  • Tässä jaksossa käymme läpi Leadcastin parhaita paloja autenttisuudesta, rohkeudesta olla oma itsensä sekä haavoittuvuudesta. Lukuisat vieraamme ovat korostaneet kuinka tärkeää on olla oma itsensä osana hyvää johtajuutta, mikä on ollut myös meille itsellemme podin tärkeimpiä oppeja. Palaamme tässä mm. Sari Baldaufin ja Pia Kållin oivalluksiin johtajuudesta, Jyrki Kataisen ajatuksiin itseluottamuksen tärkeydestä sekä Sanna Suvanto-Harsaaen huonoimpaan uraneuvoon autenttisuudesta. Jakso on tehty yhteistyössä Nordic Business Forumin kanssa. Meitä yhdistää missio edistää jokaisen henkilökohtaista kasvua inspiroivien puhujien kautta!

  • Tässä jaksossa käymme läpi Leadcastin parhaita paloja uralla etenemisestä, itsensä kehittämisestä ja uudistumisesta. Keskustelemme Duunitorin asiantuntijan kanssa asenteen ja rohkeuden merkityksestä työnhaussa ja saamme neuvoja urahyppyihin. Lisäksi opimme mikä ratkaisee rekrytoinnissa, voiko uraa suunnitella ja miksi urahaaveet ja toiveet tulisi sanoa ääneen. Palaamme mahtavien podivieraidemme ajatuksiin, kuten Kati Levorannan neuvoihin urasiirrosta, Risto Siilasmaan näkemyksiin työn vaihtamisesta sekä Karla Lindahlin ja Saku Tuomisen erinomaisiin työhaastattelukysymyksiin. Jakso on tehty yhteistyössä Duunitorin kanssa, joka on Suomen liikennöidyin rekrytointimedia.

  • Harkitsetko sijoituksia metsään? Oletko saamassa 30 hehtaaria perintömetsää, tai oletko jo yksi 600 000 suomalaisesta metsänomistajasta? Kuuntele #rahapodi 215, niin metsäsijoituksesi eivät mene päin honkia! Mistä metsäpalsta kannattaa hankkia, ja minkä kokoisena/-laatuisena? Miten metsän tuoton saa moninkertaistettua? Entä kannattaako metsään sijoittaa rahastojen kautta? Miten paljon tuottoa metsäsijoituksesta voi ylipäätään saada? #rahapodi-miesten kysymyksiin vastailemassa 5000 hehtaaria metsää omistava metsänomistajien oikeustaistelija Timo Kujala.

    Nordnetin #rahapodi on podcast, jossa puhumme taloudesta, säästämisestä ja sijoittamisesta. Podia vetävät Nordnetin talousasiantuntija Martin Paasi sekä yhteistyökumppanuuksista vastaava Miikka Luukkonen.

    Haluatko uusimmat #rahapodi-jaksot suoraan puhelimeesi? Lataa sovellus ja seuraa #rahapodia:
    • Apple Podcasts -palvelussa
    • SoundCloudissa
    • Spotifyssä
    • YouTubessa

    Vastuunrajoitus.

    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

    Nordnet eri kanavissa:
    Kotisivut: https://www.nordnet.fi
    Nordnet Blogi: https://blogi.nordnet.fi/
    Facebook: https://www.facebook.com/nordnetsuomi/
    Twitter: https://www.twitter.com/nordnetfi
    Youtube: https://www.youtube.com/nordnetsuomi
    Instagram: https://www.instagram.com/nordnetsuomi/
    Linkedin: https://www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

  • Joka kymmenes suomalainen kokee yksinäisyyttä. Yksinäisyys on ikävä, negatiivinen tunne siitä, että olemassa olevat ihmissuhteet eivät ole toiveiden mukaisia. Yksinäisyys on siis eri asia kuin halu olla yksin. Totaalinen yksinäisyys on pahaa oloa, jota moni sitä kokeva kuvaa jopa kammottavana tilana. Kokemuksena, että on näkymätön ja merkityksetön.

    Tässä Psykopodiaa-podcastin jaksossa keskustelemme yksinäisyydestä kasvatuspsykologian apulaisprofessorin (vv), yksinäisyystutkija ja opetusneuvos Niina Junttilan kanssa. Hän on tutkinut yksinäisyyttä yli 20 vuotta ja kirjoittanut aiheesta lukuisia tieteellisiä julkaisuja ja tietokirjoja.

    Keskustelemme Niinan kanssa siitä, mitä yksinäisyys on, miltä se tuntuu ja miten se vaikuttaa ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Niina kertoo myös siitä miten yksinäisyyttä voidaan ehkäistä ja miten meistä jokainen voi olla vaikuttamassa siihen.

    Tässä jaksossa pohdimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:

    - Mitä yksinäisyys on?

    - Onko kaikki yksinäisyys samanlaista?

    - Miten yksinäisyys näyttäytyy eri ikävaiheissa?

    - Voiko kokea olevansa yksin vaikka ympärillä on muita ihmisiä?

    - Miltä yksinäisyys tuntuu?

    - Kuinka yleistä yksinäisyys on?

    - Millaisia vaikutuksia yksinäisyydellä on hyvinvointiin?

    - Miten yksinäisyys vaikuttaa ajatteluun?

    - Onko yksinäisyydestä mahdollisuus päästä irti?

    - Millaisia keinoja on ennaltaehkäistä yksinäisyyttä?

    - Miten podcastin kuuntelijat voisivat olla avuksi yksinäisille?


    Jakson linkit:

    Niina Junttilan https://www.utu.fi/fi/ihmiset/niina-junttila.
    Niina Junttila Twitterissa: @niina_junttila

    Niinan kirjoja yksinäisyydestä:

    - Niina Junttila: Kavereita nolla. Lasten ja nuorten yksinäisyys. Tammi, 2015.

    - Niina Junttila: Kaiken keskellä yksin. Aikuisten yksinäisyydestä. Tammi, 2019.

    Lähde mukaan - yhdessä yksinäisyyttä vastaan -hankkeen sivut: lahdemukaan.fi (hanke starttaa 10.9.2019)

    Jaksossa sivuttuja tutkimuksia:

    - Junttila, N., & Vauras, M. (2009). Loneliness among school‐aged children and their parents. Scandinavian Journal of Psychology, 50(3), 211-219. https://doi.org/10.1111/j.1467-9450.2009.00715.x

    - Junttila, N. Topalli, P.Z., Kainulainen, S. and Saari, J. (2016). The Portrayal of Lonely Finnish People. In: Rokach, A. (Ed.). The correlates of loneliness. Bentham Science Publishers. 2016.

    Seuraa Psykopodiaa somessa:

    Facebookissa @Psykopodiaa

    Instragramissa @Psykopodiaa
    Nina Lyytinen Twitterissa

  • Tunteet kulkevat mukanasi koko ajan sekä työssä että vapaa-ajalla. Ne vaikuttavat käyttäytymiseesi, ajatteluusi ja kykyysi tehdä päätöksiä. Tunnetietoisuutta voi harjoitella. Sen lähtökohtana on oppia tunnistamaan omia tunteita ja niiden vaikutusta omaan käyttämiseen. Tunteet myös leviävät ja jokainen meistä on omalta osaltaan vastuussa siitä, millaista tunneilmastoa luomme omalle työpaikallemme. Voit esimerkiksi miettiä sitä, miten tervehdit ihmisiä, kun tulet töihin? Millaisia tunteita silloin jaat muille?

    Tässä Psykopodiaa-podcastin jaksossa keskustelemme tunteista työelämässä psykologi ja valmentaja Jarkko Rantasen kanssa. Hän on kirjoittanut aiheesta useita tietokirjoja.

    Keskustelemme Jarkon kanssa siitä, mitä tunteet ovat, mikä tunteiden tehtävä on, miten omia tunteita voi johtaa ja mitä hyötyä tunteiden johtamisesta on. Jarkko kertoo myös työpaikan tunneilmastosta, eri tunteiden vaikutuksesta käyttäytymiseemme ja siitä, miten tunteita kannattaa näyttää työpaikalla. Hän antaa myös käytännön vinkkejä yksilön ja organisaation tunnejohtamiseen ja hyvän vuorovaikutuskulttuurin luomiseen.

    Tässä jaksossa pohdimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:

    Mitä tunteet ovat?

    Miten ihminen käyttäytyy tunteiden vallassa?

    Voiko ihminen vaikuttaa omaan käyttäymiseen?

    Onko sellaisia työpaikkoja, joissa ei ole tunteita?

    Mitä meidän tulee ymmärtää tunteista työelämässä?

    Mitä mahdollisuuksia tunteiden johtamisella on?

    Mitä tunneilmasto tarkoittaa?

    Miten tunteet voidaan valjastaa hyötykäyttöön työelämässä?

    Jakson linkit:

    Jarkko Rantanen LinkedIn:ssa.
    Jarkon yrityksen Emergyn kotivisut.

    Jarkon kirjoja tunteista:

    Lahtinen, Anuliisa & Rantanen, Jarkko: Tunnetaidot opetustyössä. Opas haastaviin tilanteisiin. PS kustannus, 2019.

    Rantanen, Jarkko: Vaikuta Tunteisiin! – Lisää voimaa tekemiseen. Talentum, 2013.

    Rantanen, Jarkko: Tunteella! – Voimaa tekemiseen. Talentum, 2011.

    Tutkimushankkeita ja muuta lisätietoa tunteista työelämässä:

    Tunto - Tunnetoimijuus organisaation muutoksessa, Jyväskylän yliopisto.

    CoPassion, Helsingin yliopisto.

    EQ-i 2.0 tunneälyn arviontimalli


    Seuraa Psykopodiaa somessa:

    Facebookissa @Psykopodiaa

    Instragramissa @Psykopodiaa
    Nina Lyytinen Twitterissa

    Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: Psykopodiaa.fi

    Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: ninalyytinen.fi

  • Tällä kertaa luvassa on ajankohtaisjakso! Mimmit puhuvat koronaviruksen vaikutuksista pörssiin, talouteen ja omaan arkeen.


    Kuuntele myös:

    K4 Jakso 10. Mitä ihmettä pörssissä nyt tapahtuu?! Öljykriisi ja koronavirus recap.

    https://play.acast.com/s/mimmitsijoittaa/k4jakso10.mitaihmettaporssissanyttapahtuu-oljykriisijakoronavirusrecap

    Lue myös:

    Koronan vaikutukset talouteeni – menetin duuneja, hankin lisää sijoituksia

    https://www.mimmitsijoittaa.fi/blog/koronan-vaikutukset-talouteeni

    Seuraa mimmejä:

    www.mimmitsijoittaa.fi/

    instagram.com/mimmitsijoittaa/


    Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

  • Kaupallinen yhteistyö: Nordea 💙

    Miten omat raha-asiat pitäisi järjestää? Kuinka monta säästötiliä on tarpeeksi? Entä kannattaako säästää ja sijoittaa asuntolainan lyhentämisen ohella? Tässä jaksossa Mimmit puhuvat oman talouden hallinnasta!

    Jakson tarjoaa Nordea, jolla on tällä hetkellä menossa Säästä! -päivät. Hannan voi bongata torstaina 17.9. Nordean Säästä! -päivät LIVE -verkkotapahtumasta – ilmoittaudu mukaan osoitteesta nordea.fi/säästäpäivät!

    Kaikkien ilmoittautuneiden kesken arvotaan 5 x 100€ säästämisen pohjakassaa!

    #säästäpäivät #säästäminen #sijoittaminen #asuntolaina


    Kuuntele myös:

    K5 Jakso 3. Itsenäinen varakas nainen?

    https://play.acast.com/s/mimmitsijoittaa/k5jakso3.miksijuurinaistenkannattaasijoittaa-

    K3 Jakso 3. Julian parhaat säästövinkit!

    https://play.acast.com/s/mimmitsijoittaa/julianparhaatsaastovinkit-

    K2 Jakso 4. Budjettijakso: tehdään säästösuunnitelma syksylle!

    https://play.acast.com/s/mimmitsijoittaa/k2jakso4.budjettijakso-tehdaansaastosuunnitelmasyksylle-


    Seuraa mimmejä:

    mimmitsijoittaa.fi

    instagram.com/mimmitsijoittaa


    Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

  • Anni Ronkainen on Keskon Chief Digital Officer ja Executive Vice President. Ennen Keskoa Anni toimi Googlen maajohtajana Suomessa. Anni on siis digitalisaation asiantuntija, lähettiläs ja puolestapuhuja. Tässä jaksossa keskustelemmekin Annin kanssa mm. digiajan johtajuudesta, mentoroinnista ja sponsoroinnista sekä siitä, minkälaiset henkilöt pärjäävät digitalisoituneessa maailmassa. Anni jakaa meille myös huolensa digitalisaatiosta.

  • Sanna Suvanto-Harsaae on yksi Suomen talouselämän kovimmista nimistä. Hän on tehnyt uransa markkinoinnissa ja kuluttajabusineksessä, ja toimii nykyään hallituksen jäsenenä yhdeksässä yrityksessä Pohjoismaissa. Tässä jaksossa Sanna kertoo, miten hän päätyi hallitusammattilaiseksi, mikä hallitustyöskentelyssä motivoi ja miksi hän kannustaa johtoa tekemään vähemmän mutta suuremmin ja paremmin.

  • Miksi kaksi juristia lähtee tekemään podcastia työn ja arkirumban ohessa? Mistä aiheista Leadcastissa keskustellaan ja miksi sinun kannattaa kuunnella sitä? Tässä esittelyjaksossa Essi ja Maria kertovat podinsa taustan ja tarkoituksen!

  • Annu Nieminen on energinen ja palkittu diplomi-insinööri ja Upright Projectin perustaja. Upright Project laskee yritysten nettoimpaktin eli kokonaisvaikutuksen maailmaan, jotta sijoittajien ja kuluttajien olisi helpompi tehdä eettisiä päätöksiä. Keskustelemme Annun kanssa yritysten arvonluonnista ja vaikutuksista ihmiskunnan resursseihin sekä näiden mittaamisesta. Annu kertoo myös olevansa onnellinen yrittäjä, ja kuulemmekin mikä yrittäjyydessä on parasta, mitkä ovat suurimmat haasteet, ja lisäksi saamme neuvoja yrittäjyydestä haaveilevalle.

  • Tässä Psykopodiaa-jaksossa keskustelen vihapuheen kohtaamisesta ja siitä selviämisestä Sami Koiviston kanssa. Hän on YLE:n vuorovaikutuspäällikkö. Koivisto on työssään joutunut itse toistuvasti vihapuheen kohteeksi ja myös kouluttanut asian tiimoilta YLE:n työntekijöitä. Hän kävi hiljattain läpi sovittelun hänen perhettään netissä uhanneen miehen kanssa.

    Sami Koivisto kuvaa keskustelussamme rohkeasti sitä, miltä tuntuu, kun joutuu vihapuheen kohteeksi tai kun perhettä uhataan. Valitettavasti samanlaisia kokemuksia on kasvavalla joukolla ihmisiä - ja erityisesti heillä, jotka työssään tai muuten toimivat julkisuudessa. Riski on suurempi, jos henkilö on jonkin vähemmistön edustaja.

    Vihapuhe on henkistä väkivaltaa. Se voi sisältää esimerkiksi pelottelua, perättömien väitteiden levittämistä, häirintää ja uhkailua fyysisellä väkivallalla.

    Henkinen väkivalta voi olla peiteltyä tai avointa. Sen tarkoitus on alistaa ja kontrolloida toista ihmistä. Vihapuheen kaltainen henkinen väkivalta aiheuttaa usein pelkoa uhkaajaa kohtaan, ahdistusta sekä arvottomuuden ja syyllisyyden tunteita. Se voi vahingoittaa syvästi ihmisen itsetuntoa ja omanarvontunnetta. Henkinen väkivalta vaikuttaa myös työssä jaksamiseen ja työkykyyn.

    Uhkailun kohteeksi joutuneet voivat pelätä oman ja läheistensä turvallisuuden puolesta. Tämä on normaali reaktio. Pelko on terve ja luonnollinen tunne, kun joutuu uhatuksi tai kokee olevansa vaarassa. Pelon tunnetta ei tarvitse hävetä tai piilottaa.

    Jos olet joutunut vihapuheen kohteeksi, älä jää yksin. Ensimmäinen askel avun saamiseksi on kertoa asiasta. Apua voit pyytää esimerkiksi esimieheltä, työkaverilta ja työterveyshuollosta.

    Tässä jaksossa pohdimme vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

    Mitä vihapuhe on?

    Millaista vihapuhetta Sami Koivisto on kohdannut työssään?

    Millaista on olla vihapuheen kohteena?

    Miten se vaikuttaa työn tekemiseen ja työkykyyn?

    Miten löytää motivaatio työhön, jossa joutuu kohtaamaan vihapuhetta?

    Onko vihapuhe muuttanut toimittajan työtä?

    Miten toimittajia koulutetaan kohtaamaan vihapuhetta?

    Millaista apua on tarjolla, jos joutuu vihapuheen kohteeksi?

    Mikä on auttanut Sami Koivistoa, kun hän on joutunut vihapuheen kohteeksi?

    Jakson linkit:

    Sami Koivisto Twitterissä: @samipkoivisto

    Sami Koiviston artikkeli vihapuheen sovittelusta: Sami Koivisto tapasi miehen, joka toivoi hänen perheensä tappamista

    Sami Koivisto kertoo sovittelusta Pointti-kaupunkifestivaaleilla perjantaina 2.8.2019 klo 15-16

    Loppuyhteenvedossa mainittu tutkimus:

    Soral, W., Bilewicz, M., & Winiewski, M. (2018). Exposure to hate speech increases prejudice through desensitization. Aggressive behavior, 44(2), 136-146. https://doi.org/10.1002/ab.21737


    Psykopodiaa-linkit:

    Seuraa Psykopodiaa somessa:

    Facebookissa @Psykopodiaa

    Instragramissa @Psykopodiaa
    Nina Lyytinen Twitterissa

    Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: Psykopodiaa.fi

    Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: ninalyytinen.fi

  • Narsismi on persoonallisuuden piirre, jota on meillä kaikilla. Sairaalloisessa määrin narsismi ilmenee korostuneena itsekeskeisyytenä ja riippuvuutena myönteiseen minä-kuvaan, siihen että muut kokevat heidät hyvässä valossa. Tässä jaksossa keskustelemme siitä, millaista on olla parisuhteessa narsistin kanssa.

    Psykopodiaan asiantuntijavieraaksi palaa psykologian tohtori, oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti, psykoterapeutti ja tietokirjailija Helinä Häkkänen-Nyholm. Hän on kirjoittanut useita kirjoja ja tieteellisiä julkaisuja. Hänen viimeisin kirjansa on 100 kysymystä narsismista (2018).

    Lähdemme Helinän kanssa liikkeelle parisuhteen ihastumisen ja rakastumisen vaiheista ja jatkamme siihen, miten narsismi ilmenee parisuhteen edetessä. Helinä kertoo myös vinkkejä siihen, miten selvitä erosta narsistista.

    Tässä jaksossa pohdimme vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

    - Miten narsismi ilmenee parisuhteessa?

    - Miksi narsistisiin ihmisiin rakastutaan?

    - Mikä on hyvä tapa erota narsistisesta henkilöstä?

    - Miten narsistinen henkilö reagoi jätetyksi tulemiseen?

    - Miten selvitä eron jälkeen? Mistä voi hakea apua?

    Jakson linkit:

    Helinä Häkkänen-Nyholm: 100 kysymystä narsismista (Readme.fi, 2018).

    Hänen muu tutkimustoimintansa ja julkaisut löytyvät Psyjuridican sivuilta.

    Helinän esittely puolestaan löytyy Mementosin sivuilta.

    Helinä oli Psykopodiaa-podcastin ensimmäisen jakson vieras. Jakson aihe on narsismi työelämässä. Löydät sen täältä: Psykopodiaa 1 - Narsismi työelämässä.


    Kuuntelee ja tilaa Psykopodiaa suosikkipalvelussasi:

    Spotify

    Apple Podcasts

    Google Podcasts (sovellus)

    Stitcher

    Kieku

    Tilaa Psykopodiaa Android puhelimellasi

    Psykopodiaa RSS syöte

    Näiden lisäksi Psykopodiaa löytyy mm. aCast, Blubrry, Castbox, Podbean, PlayerFM, TuneIn, Spreaker palveluista ja hakemistoista.

    Voit myös tilata Psykopodiaa-podcastin uudet jaksot sähköpostiisi.

    Seuraa Psykopodiaa somessa:

    Facebookissa @Psykopodiaa

    Instragramissa @Psykopodiaa
    Nina Lyytinen Twitterissa

    Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: Psykopodiaa.fi

    Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: ninalyytinen.fi

  • Pörssiyhtiö UPM sulki Kaipolan tehtaan, irtisanoi 450 ja jakaa silti miljardiin pyöristyvän summan osinkoina omistajilleen. Mitä tästä pitäisi ajatella? Miikka ja Martin kertovat kantansa ja latovat teesinsä, miten Suomen tuottavuus saadaan reivattua Euroopan kärkikastiin. Fees & Money -osiossa käsittelyssä kuulijakysymyksiä mm. pörssien seitsemän prosentin oletustuoton realistisuudesta ja indeksisijoittamisen tulevaisuudesta – onko indeksirahastojen voittokulku tullut päätökseensä?

    Vastuunrajoitus.
    Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

    Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

    Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

    Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

  • Kaupallinen yhteistyö: Kela ⏩ Tässä jaksossa mimmit keskustelevat keikkaduuneista. Minkälaisia keikkatöitä mimmit ovat tehneet? Mistä töistä jäi hyvät muistot, mitkä meni mönkään? Luvassa myös kuulijoiden parhaat vinkit lisätulon hankkimiseen! 💰

    On myös tärkeä erottaa ne keikkaduunit, jotka tekee muun työn ohella niistä keikkaduuneista, jota tekee etsiessä täyspäiväistä työpaikkaa. Tiesitkö, että voit olla Kelan työttömyysturvan piirissä ja samalla ottaa vastaan keikka- ja osa-aikatöitä? 😮 Tienattu palkka tuo lisäeuroja etuuden päälle ja voit tienata satoja euroja kuussa ilman, että se vaikuttaa työttömyysetuuteen laikaan. Jaksossa Kelan työttömyysturvajuristi Teija Hautera selittää, miten!

    Seuraa mimmejä:

    www.mimmitsijoittaa.fi/

    instagram.com/mimmitsijoittaa/


    Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

  • Koetko oman työsi merkitykselliseksi?

    Vastaus tähän kysymykseen on aikaisempaa tärkeämpi entistä useammalle meistä - ja sitä kautta myös organisaatioille. Muuttuvassa yhteiskunnassa työn merkityksellisyys tuo monelle myös merkitystä elämään. Vietämme töissä suuren osan ajastamme. On siis tärkeää, että voimme kokea itsemme arvostetuksi työssä, ja kokea, että työllämme on merkitystä myös itseämme laajemmassa, suuremmassa kuvassa. Organisaatiot, jotka voivat tarjota tätä työntekijöilleen, ovat houkuttelevampia työnantajina.

    Tässä Psykopodiaa-jaksossa keskustelen työn merkityksellisyydestä Terveystalon organisaatiopsykologin ja Meaningful Work Finland ry:n toiminnanjohtajan Jaakko Sahimaan kanssa.

    Pohdimme Jaakon kanssa vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin.

    Mitkä asiat tekevät työstä merkityksellistä?

    Onko tässä eroa on yksilötasolla vs organisaatiotasolla?

    Mitä organisaatio hyötyy siitä, että ihmiset kokevat työn merkitykselliseksi?

    Onko työn merkitys yhteydessä työhyvinvointiin?

    Mitä esimies tai johto voi tehdä lisätäkseen työn merkityksellisyyttä?

    Mitä voi tehdä jos ei koe työtään merkityksellisenä?

    Millä keinoilla henkilö voi itse vaikuttaa työnsä merkityksellisyyteen?

    Jakson linkit:

    Jaakko Sahimaan sivut: https://www.jaakkosahimaa.fi/

    Meaningful Work of Finland ryn sivut: https://meaningfulwork.fi/

    Jaakko Sahimaa sosiaalisessa mediassa:
    LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/jaakkosahimaa/

    Twitter: https://www.twitter.com/jaakkosahimaa

    Instagram: https://www.instagram.com/jaakkosahimaa

    Facebook: https://www.facebook.com/organisaatiopsykologijaakkosahimaa


    Psykopodiaa-linkit:
    Seuraa Psykopodiaa somessa:

    Facebookissa @Psykopodiaa

    Instragramissa @Psykopodiaa

    Nina Lyytinen Twitterissa

    Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: Psykopodiaa.fi

    Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: ninalyytinen.fi

  • Millainen ihminen sinä olet? Miten kuvailisit itseäsi työssä tai vapaa-ajalla? Millaisia ihmisiä haluaisit palkata työnantajana yritykseesi töihin? Ihmisten piirteitä voidaan arvioida psykologisilla testeillä ja hakijan soveltuvuutta työtehtävään myös psykologisia testejä hyödyntävillä henkilöarvioinneilla.

    Tässä jaksossa keskustelemme psykologisesta testauksesta ja henkilöarvioinnista Suomen Psykologiliiton testilautakunnan puheenjohtaja ja psykometriikan yliopisto-opettaja Jari Lipsasen kanssa.

    Psykologinen testi on strukturoitu keino arvioida ihmisen psykologisia ominaisuuksia, joita ei voida näiden luonteen takia mitata suoraan, kuten esimerkiksi luonnontieteissä.

    Tässä jaksossa pohdimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:

    - Millainen on hyvä psykologinen testi?

    - Mitä niistä voi oppia ja mihin ne eivät sovellu?

    - Miten soveltuvuutta esimerkiksi työtehtävään voidaan arvioida psykologisilla testeillä?

    - Millainen on hyvä henkilöarviointi?

    Jakson linkit:

    - Jari Lipsanen LinkedIn:ssa: https://www.linkedin.com/in/jari-lipsanen-55814a/

    - Jari Lipsanen Twitter:ssa: https://twitter.com/jlipsanen

    - Jari Lipsasen sivut Helsingin yliopistossa: https://www.helsinki.fi/fi/ihmiset/henkilohaku/jari-lipsanen-9065607

    - Psykologiliiton testilautakunnan sivut: https://www.psyli.fi/psykologiliitto/testilautakunta

    Anna ihmeessä palautetta podcastista täällä.

    -----

    Jos pidit tästä jaksosta olisin kiitollinen, jos jaat sen somessa kavereillesi ja jos jätät arvion siinä palvelussa missä tätä kuunteletkin! Muista myös tilata Psykopodiaa, niin et missaa uusia jaksoja!

    Seuraa Psykopodiaa myös somessa:

    Facebookissa @Psykopodiaa: https://www.facebook.com/psykopodiaa/

    Instragramissa @Psykopodiaa: https://www.instagram.com/psykopodiaa/

    Nina Lyytinen Twitterissa: https://twitter.com/LyytinenNina

    Nina Lyytinen LinkedIn:ssa: https://www.linkedin.com/in/lyytinennina/

    Psykopodiaa-podcastin verkkosivut: http://psykopodiaa.fi

    Psykodiaa-podcastin emännän, psykologi Nina Lyytisen verkkosivut: https://ninalyytinen.fi